Mainos
Mainos

Remonttituki tuplaantumassa

Suomessa on kokeiltu kolmen vuoden ajan kahta erilaista mallia kotitalouksien teettämän työn tukemiseksi. Osassa maata tukea ovat saaneet palveluja tarjoavat yritykset, muualla kotitalous on saanut vähentää maksamistaan palveluista 40 prosenttia - korkeintaan 5 000 markkaa - valtionverotuksessa. Omavastuuosuus on ollut 500 markkaa.

Hallituksen eduskunnalle antaman esityksen mukaan yritystuki poistuu käytöstä ensi vuoden alussa. Koko maassa siirrytään verovähennysmalliin, joka muuttuu henkilökohtaiseksi: kahden puolison taloudessa vähennysoikeus siis nousee 10 000 markkaan vuodessa. Vähennyksen voi myös suorittaa muustakin kuin valtion verosta, mikä helpottaa huomattavasti pienituloisia talouksia, joiden valtionverotusta ei kerry tarpeeksi. Sen saa myös siirtää, jos toisen puolison tulot ovat pienet.

Täyden tuen saa ostaessaan palveluita 13 750 markalla vuodessa, josta 40 prosentin osuus on 5 000 mk lisättynä omavastuuosuudella. Vastaavasti kaksi henkilöä saavat 10 000 markan vähennysoikeuden ostaessaan kotitöitä 27 500 markalla. Vähennysoikeus koskee remontteihin, siivoukseen tai muuhun kotiapuun teetettyä tai ostettua työtä ja se lasketaan ostohinnasta tai maksetuista palkoista.

Yrityksen on oltava merkitty ennakkoperintärekisteriin. Teettämällä työn vapaalla työntekijällä saattaa päästä halvemmalla, mutta tällöin on muistettava hoitaa pakolliset sosiaalivakuutusmaksut.

Verovähennysmallia on kokeiltu Etelä-Suomen, Lapin ja Oulun lääneissä, yritystukea muualla maassa. Tukien on oletettu parantavan työllistymistä, vähentävän pimeää työtä ja tukevan vanhusten kotona asumista. Verovähennystä on käytetty erityisesti remontteihin ja yritystukea siivouspalveluiden ostoon mutta työllistävät vaikutukset ovat jääneet laihoiksi: tavoitteena olleesta 10 000-12 000 uuden työpaikan tavoitteesta on toteutunut ehkä 1 000.

Hallituksen mukaan verovähennysmalliin päädyttiin, koska se on nopein ja helpoin sekä verottajan että verotettavan kannalta. Muun muassa työministeri Tarja Filatov piti yritystukea kalliina ja työläänä. Siirtymäkautta ei ole, vaan ensi vuoden alusta yrittäjän on perittävä palvelustaan täysi hinta.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme