Mainos
Mainos

Saatat kärsiä tietämättäsi – oletko kuullut joulukuusisyndroomasta?

Vaikka joulukuusi on monessa perheessä joulun keskipiste, se on samalla myös asia, joka asiantuntijoiden mukaan voi tehdä sinut todella sairaaksi.

Tuntuuko sinusta siltä, että flunssan oireet saapuvat kiusaksesi aina jouluksi? Vaikka kyse voi totta kai olla tavallisesta flunssasta, kannattaa kuitenkin tiedostaa, että oireet voivat olla myös vähemmän tunnetun oireyhtymän, joulukuusisyndrooman aiheuttamia.

Brittiläisen asiantuntijan mukaa tuhansia ihmisiä joutuu jouluisin sairaalaan joulukuusissa kasvavan homeen vuoksi. Vaarassa ovat etenkin ne, jotka kärsivät astmasta tai vakavista allergioista.

– Monetkaan ihmiset eivät ymmärrä, että joulukuusissa kasvaa luonnollisesti homeitiöitä. Kun ihmiset kääntävät lämmityksen päälle, asiat pahenevat entisestään, sillä kohonnut lämpötila edistää homeen kasvua, tohtori Andy Whittamore brittiläisestä astmayhdistyksestä toteaa.

Kuusi voi aiheuttaa heinänuhan kaltaisia oireita

Nenän kutina, silmien vetistely, rintakipu ja yskä ovat joulukuusisyndrooman tyypillisimpiä oireita, ja ne saattavat iskeä aivan kaikkiin aina vauvoista vaariin. 

– Joulukuusen koristelun tulisi olla hauska asia, mutta joulukuusisyndroomasta kärsiville se voi aiheuttaa reaktioita, kuten aivastelua, niistämistä ja muita heinänuhan kaltaisia oireita, allergiatutkija Max Wiseberg lisää.

Vaikka tekojoulukuusen hankkiminen aidon sijaan saattaakin kuulostaa järkevältä, tämäkään ei asiantuntijoiden mukaan välttämättä ole se paras vaihtoehto. Muovinen joulukuusi kerää nimittäin itseensä helposti pölyä, joka voi puolestaan aiheuttaa oireita herkimmille.

Lähteet: Expressen, Independent 

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme