Mainos
Mainos

Sähkösuunnittelu ja –asennukset loft-asunnossa

Loft-asuntoja on rakennettu jo pitkään, mutta seurantakohteemme lienee ensimmäinen, jonka rakennuttaja tekee tiettyyn vaiheeseen ja asukkaat jatkavat siitä. He siis rakentavat omatoimisesti esimerkiksi väliseinät sekä keittiöt kaapistoineen ja laitteineen.

Myös sähköistäminen kuluu asukkaan omalle kontolle. Rakentaja oli toteuttanut perussähköistyksen, eli sähköt oli tuotu huoneistoon ja tehnyt huoneiden sisäpuolelle eräitä varauksia, kuten valopisteitä sekä muutamia pistorasioita. Asukkaat voivat sitten teettää itse uppoasennuksia väliseiniin, mutta ulkoseinien kohdalla joudutaan tekemään tavanomaista enemmän pinta-asennuksia.

– Osa johdoista voidaan tietysti piilottaa jalkalistojen taakse”, sanoo Sähkö-Aro Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Töyräs.

– Nykyisin on saatavissa myös langattomasti toimivia valokatkaisijoita ja –himmentimiä, kunhan sähkö vain saadaan valaisimelle. Telejärjestelmissä on paljonkin langattomia ratkaisuja.

Töyräs kehottaa ottamaan yhteyttä sähkösuunnittelijaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

– Ihmiset ovat nykyisin valistuneita ja osaavat arvioida omat tarpeensa. Tärkeintä on kertoa ne suunnittelijalle – haluamme telkkarin tuonne ja jotain muuta tänne. Asiantuntija osaa kyllä sitten laskea, mikä on sähkön tarve ja kuinka siihen parhaiten varaudutaan.

Sähköistyksen suunnittelussa vaativimpia tiloja ovat olohuone ja keittiö. Olohuoneessa sähkön tarvetta lisäävät uusi viihde-elektroniikka ja digiaika, keittiössä pienlaitteiden jatkuvasti kasvava määrä.

Keittiössä on aina sähkön lisäksi myös metallia ja vettä - se on potentiaalisesti hengenvaarallinen yhdistelmä, joka edellyttää ammattimaista suunnittelua. Esimerkiksi jonkin koneen mennessä oikosulkuun sen pistoke on pystyttävä irrottamaan koskematta itse laitteeseen.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot