Mainos
Mainos

Sairaala asunnoiksi

Kun Sipoossa sijaitseva Nikkilän sairaala lopetti toimintansa, suuret kiinteistöt kauniine ympäristöineen jäivät vaille vakinaista käyttöä. Tiloissa toimi aikansa muun muassa siviilipalvelukeskus, mutta alueen tulevaisuus pysyi sitkeästi hämärän peitossa.

Maa ja rakennukset ovat olleet Helsingin kaupungin omistuksessa, mutta niiden käyttö on tietysti kiinnostanut kovasti myös Sipoon kuntaa - sijaitsevathan ne heti kuntakeskuksen naapurissa. Ratkaisu oli lopulta käden ulottuvilla: alue muutetaan asuinkäyttöön.

Aluekehityksestä vastaa NCC Finland, joka suunnittelee kaikkiaan 300 asunnon rakentamista. Ensimmäisessä vaiheessa näistä toteutetaan 50. Myös alueen nimi muuttuu: tulevaisuudessa se on Itäinen jokipuisto. Asuntojen lisäksi sinne tulee palveluja - koulu, päiväkoti ravintoloita ja poliisi. Yhdyskunnasta odotetaan todella upeaa tenniskenttineen ja vanhoine puistoalueineen.

Puolet asunnoista on jo myyty. Keskimääräinen, velaton neliöhinta on 12 500 mk, mutta jokainen asunto on uniikkikappale, joten hinnat vaihtelevat huomattavasti. Uudelleenrakentaminen on ollut helppoa, sillä kiinteistö on pidetty teknisesti erinomaisessa kunnossa. Vaikka kunnallistekniikka uusitaan lähes täysin, vanhaa pyritään säilyttämään ja kunnostamaan mahdollisimman paljon. Yhteen rakennuksista rakennetaan lisärappukäytävät ja nelikerroksiseen ykköstaloon tulee kaksi hissiä.

Arkkitehti Marja Heikkilä-Kauppinen korostaa, että vanhassa rakennuksessa on toimittava sen ehdoilla. Uudistuksissa pyritään ottamaan huomioon historialliset arvot. "Kohde on mittasuhteiltaan kaunista myöhäisjugendia. Rakennukset on sijoitettu viehättävästi puistomaiseen ympäristöön, joka on asukkaiden vapaasti nautittavissa. Uutta ja vanhaa voi hyvin sekoittaa keskenään - kunhan pidetään huoli siitä, että sekoitussuhde on oikea ja lopputulos maistuu hyvältä."

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot