Mainos
Mainos

Sairas koiranpentu löysi täydellisen omistajan – nyt he paranevat yhdessä

Koiranpennusta huolehtimisesta muodostui asia, joka sai sairaan miehen nousemaan sängyn pohjalta päivä toisensa jälkeen. 

Jason A. Bradford on 44-vuotias hieronta-alan yrittäjä, jonka terveydentila oli vielä muutama kuukausi sitten hyvin heikko. Korkeasta kuumeesta ja muista oireista kärsinyt mies ei pystynyt syömään kiinteää ruokaa viikkoihin, ja hän kärsikin lopulta vakavasta aliravitsemustilasta.

Tilanne sai kuitenkin uuden suunnan, kun vuodelepoon joutunut mies jaksoi pitkän tauon jälkeen vierailla jälleen Facebookissa. Miehen silmiin osui erään naisen julkaisu, jossa nainen kertoi aikovansa luopua koirastaan. Ennen kuin mies ehti edes itse tajuta, hän oli jo vetämässä vaatteita päälleen ja valmistautumassa tapaamaan tuota kotia kaipaavaa koiraa.

– Olin heikko ja sekaisin, mutta vaistoni otti vallan. Se sai minut pukeutumaan ja pyöräilemään tapaamaan sitä välittömästi. Olin hautonut ideaa kissan ottamisesta, joka olisi taatusti parempaa seuraa kuin akvaarioni, mutta koira ei ollut käynyt mielessänikään. Se oli puhtaasti vaistonvaraista, ei lainkaan loogista, Bradford kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Koiraa tapaamaan kiiruhtanut mies rakastui pieneen koiranpentuun heti ensisilmäyksellä.

Koira on opettanut miehelle paljon myös rakkaudesta

Pentu oli vasta viiden kuukauden ikäinen, mutta se oli joutunut lyhyen elämänsä aikana parvoviruksen kouriin, joka oli heikentänyt sen kuntoa. Kun Bradford tapasi Max-koiran ensimmäisen kerran, se painoi hyvin vähän, alle kilon.

Koiran sairaudesta huolimatta Bradford tunsi syvällä sisimmässään, että tämä oli juuri se koira, jonka hän halusi osaksi perhettään. Tunne oli sellainen, jota mies ei itsekään osaa selittää. Kun adoptio oli selvä, mies vei pennun kotiinsa ja huolehti tästä parhaansa mukaan.  

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Se oli liian pieni ja heikko mennäkseen ulos tai tehdäkseen paljon mitään muutakaan ensimmäisten viikkojen aikana, ja karanteenin vuoksi se ei saanut leikkiä muiden koirien kanssa.

Bradford oli vielä itsekin toipumassa omasta sairaudestaan, mutta toistensa tukemina kaksikko vahvistui päivä päivältä. Usein Maxin kaltaiset pennut päätyvät löytöeläinkotiin tai lopetettavaksi vaativuutensa vuoksi, Bradford ei koe, että sairaasta pennusta olisi hänelle lainkaan vaivaa – päinvastoin. Koiranpennusta hoitaminen antoi miehelle voimia nousta sängystä, johon hän ei ilman lemmikkiä olisi välttämättä pystynyt.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Ennen Maxia minulla ei ollut mitään käsitystä syvästä rakkaudesta, henkisestä tuesta ja toveruudesta, jota koira voi elämään tuoda. En, ennen kuin kävin läpi haasteellisen kokemuksen ja tarvitsin tukea, se mahdollisti ymmärtämään, kuinka parantavava voima eläin voi oikein olla, Bradford toteaa.

Lähde: TheDodo

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme