Mainos
Mainos

Sapokan vesipuisto – vesiaiheita upeimmillaan

Sapokanlahti sijaitsee Kotkan Kotkansaaressa, keskustan ruutukaava-alueen ja Katariinan kaupunginosan välissä. Vielä 1980-luvulla se vastasi yhä huonommin niitä odotuksia, joita vesistöstään kiinnostuneilla kuntalaisilla oli – ja kotkalaisethan tunnetusti rakastavat rantojaan ja saariaan. Lahti haisi. Tutkimukset paljastivat, että siellä oli käynnissä erilaisia mätänemisprosesseja. Esitettiin vaihtoehtoja, joista yksi oli jopa täyttää lahti ja muuttaa se venekentäksi. Onneksi näin ei käynyt, vaan se päätettiin puhdistaa ja muuttaa olosuhteet sellaisiksi, ettei vesi pääsisi saastumaan uudelleen. Myös lahden rannat tuli saattaa arvoiseensa kuntoon.

Pioni 27.3.2007

Luonto oli muokannut paikasta lähtökohdiltaan erinomaisen, mutta alussa oli pulmana löytää keino veden vaihtumiseen poukamassa. Ratkaisu löytyi itsestään, kun raivattiin paikka nyt puiston keskipisteessä sijaitsevalle vesiputoukselle.

"Emme tienneet ollenkaan, mitä maastosta paljastuu sen kohdalta", muistelee Kotkan kaupungin hortonomi Airi Kattelus. "Putous tuo nyt korvaavaa vettä, vesi vaihtuu ja sen laatu pysyy hyvänä."

Puiston pohjoinen – keskustan puoleinen – osa on rakennettu voimallisemmin kuin merta lähempänä oleva eteläinen, joka on pehmeämpi ja luonnonläheisempi. Vesirajaan ja myös ylemmäs, erilaisiin porrastuksiin on käytetty graniittipaasia, jotka on saatu vanhojen talojen kivijaloista. Jotkut isoimmista kivistä ovat syntyneet teollisesti, eri valmistusprosessien sivutuotteina ja hankittu puistoon poiskuljetushinnalla. Tälle hakatulle kivelle luo hienoa vastakohtaa puistossa runsaana esiintyvä luonnonkivi ja esimerkiksi putouksessa onkin käytetty molempia.

Pioni 27.3.2007

Kasvivalikoima on tarkoin harkittu ja monipuolinen. "Puistoon on pyritty luomaan ympäristöt sekä aurinkoisten että varjoisten paikkojen kasveille", Kattelus kertoo. "Olemme pyrkineet valikoiman monipuolisuudella myös siihen, että puistossa olisi jatkuvasti uutta nähtävää koko kasvukauden ajan."

Pioni 27.3.2007

Valaistus on puiston olennainen osa. Illan hämärtyessä, kaikkina vuodenaikoina alueen yli sata erikoisvalaisinta syttyvät ja tuovat esiin toisenlaisen vesipuiston – mielikuvituksellisen satumetsän, johon valot ja varjot luovat jännittävän tunnelman. Värillisiin valoihin perustuva valaistusta käytetään harkitusti eri kohteissa.

Mikä sitten olisi vesipuistoammattilaisen oma suosikkivesiaihe?

"Sehän riippuu esimerkiksi pihan koosta", Kattelus hymyilee. "Aivan pieni allaskin voi olla kiva, vaikka nykyisin pitääkin olla varovainen, ennen kuin suosittelee lintujen juottoallasta. Kyllä semmoinen ihan pienikin vesiaihe tuo lisää elementtejä puutarhaan. Veden solina on niin rauhoittavaa."

Pioni 27.3.2007

Vesiaiheet vaativat melko paljon hoitoa, joten kannattaa ottaa jo etukäteen huomioon tiettyjä asioita. Levän kasvu saattaa muodostua nopeasti ongelmaksi etenkin lammessa tai lammikossa, jossa vesi kiertää hitaasti. Se värjää veden ikävän vihreäksi. Kasvun hidastamiseksi altaan liepeille voidaan istuttaa varjostavia taimia ja pohjalle kellulehtisiä kasveja, esimerkiksi lumpeita. Altaaseen putoavat roskat tulee poistaa säännöllisesti, jottei kauniiksi tarkoitetusta vesiaiheesta muodostu pahanhajuista lätäkköä. Seisovaa vettä kannattaa pitää liikkeessä pumpun avulla. Pumppua ja suodatinta on huollettava säännöllisesti ja syksyllä, ennen pakkasia pumppu on tyhjennettävä, puhdistettava ja tuotava sisätiloihin.

(Pioni 27.3.2007)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme