Mainos
Mainos

Satolta ja Leonialta uusi rahoitusmalli

Sato ja Leonia ovat yhdessä tuoneet asuntomarkkinoille jälleen uuden rahoitusmuodon. Sen nimi Nelkyt Nyt ei viittaa iältään nelikymppiseen kohderyhmään, vaan siihen, että 40 prosentin alkupääomalla voi päästä omaan kotiin. Loppuosa rahoituksesta hoidetaan Leonia-leiriin kuuluvan kiinnitysluottopankin myöntämällä yhtiölainalla.

Yhtiölainan laina-aika voi olla jopa 30 vuotta. Taloyhtiön laina sidotaan aluksi viiden vuoden kiinteään korkoon, jonka jälkeen taloyhtiö voi valita uuden kiinteäkorkoisen jakson tai Euribor-viitekoron. Ostaja siis tietää rahoitusvastikkeensa viideksi vuodeksi eteenpäin eikä ole tuona aikana markkinakorkojen vaihtelujen armoilla.

Ostajalla on mahdollisuus maksaa yhtiölainaosuutensa kokonaan tai osittain pois. Yhtiölainaosuuden ennenaikainen maksu on mahdollista ensimmäisen kerran noin kuukauden kuluttua muuttopäivästä ja sen jälkeen koron tarkistusten yhteydessä (eli kunkin korkojakson päättyessä) ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Rahoitusvastikkeen maksun turvaamiseksi jokaiselta asunnonomistajalta peritään ennakkoon kolmen kuukauden rahoitusvastiketta vastaava summa taloyhtiön tilille.

Nelkyt Nyt -asunnon edelleenmyynti sujuu samaan tapaan kuin minkä tahansa omistusasunnon myynti yhtiölainan ja muiden taloyhtiöön liittyvien velvollisuuksien siirtyessä uuden omistajan vastattaviksi.

Ensimmäiset uudella mallilla rahoitettavat kohteet rakennetaan syksystä alkaen pääkaupunkiseudulle, Jyväskylään, Tampereelle ja Ouluun.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot