Mainos
Mainos

Sauvasekoitin sopii pienten ruokamäärien hienontamiseen

Sauvasekoittimet sopivat hyvin pieneen, kevyeen hienontamiseen. Suuriin urakoihin niillä sen sijaan ei kannata ryhtyä. Tällaisiin johtopäätöksiin tultiin uusimman Kuluttaja-lehden vertailussa, jossa testattiin kaikkiaan yksitoista erilaista sauvasekoitinta. Testattavaksi valittiin kuusi perusmallia ja viisi varusteltua sauvasekoitinta, joissa oli lisävarusteena teholeikkuri tai tehoteriä. Kaikkien laitteiden suorituskykyä testattiin soseutuksessa ja sekoituksessa. Varustelluilla laitteilla tehtiin perustehtävien lisäksi myös muutamia muita testejä.

Kuluttaja-lehden vertailun mukaan sauvasekoittimen ostajan kannattaa miettiä, mihin tarkoitukseen hän haluaa laitetta käyttää, sillä testi osoitti yhden laitteen hyväksi yhdessä asiassa ja toisen toisessa. Jos soseuttaa pääasiassa pehmeitä juureksia ja kasviksia esimerkiksi vauvanruokaan ja sosekeittoon, halpa pieni sauvasekoitin ajaa saman asian kuin kalliimpikin laite. Jos taas valmistaa paljon esimerkiksi itämaisia ruokia tai erilaisia tahnoja, kannattaa harkita vähän kalliimpaa varusteltua sauvasekoitinta, jossa on myös teholeikkuri.

Innokkaiden leipureiden kannattaa pitää vispilä ja monitoimikonekin edelleen keittiön varustuksissa, sillä testin mukaan leipureille sauvasekoittimista ei ole paljon hyötyä. Varustellulla laitteella voi valmistaa korkeintaan lettutaikinaa. Joillakin voi vispata kermavaahtoakin, mutta vain pieniä määriä kerralla.

(Mtv3-Finfood)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot