Mainos
Mainos

Shokeeraava tutkimusväite: Muistinmenetys saattaa alkaa jo tämän ikäisenä

Uutuustutkimuksessa kävi ilmi, että muistin haperoituminen voi näkyä epäonnekkaimmilla jo kolmenkymmenen vuoden rajapyykin jälkeen.

Keskiverto ihminen alkaa kärsiä muistinmenetyksen oireista noin 57 vuoden iässä, mutta epäonnekkaimmilla oireet voivat alkaa jo kolmekymppisenä. Verkkotutkimuksen muodossa tehdyn kyselyn mukaan 11 prosenttia vastanneista kertoi muistioireiden alkaneen 40 ikävuoden jälkeen, ja samat oireet kymmenisen vuotta aiemmin oli huomannut 6 prosenttia. Kyselyyn vastasi noin tuhat yli 50-vuotiasta henkilöä.

Tutkimuksessa paljastui myös, että yli 50-vuotiaita häiritsivät pelot tulevaisuuden muistinmenetyksistä, ja osa vastanneista kärsi jo toistuvista ja noloistakin muistinmenetyksistä. Esimerkkitapauksina olivat esimerkiksi kotoa poistuminen ilman sukkia, yleisten sanojen oikeinkirjoittaminen sekä jopa väliaikainen oman nimen muistamisen vaikeus.

Eniten vastanneet kertoivat unohtelevansa toisten ihmisten nimiä (37 prosenttia vastanneista) sekä avaimia ja silmälaseja (19 prosenttia vastanneista). Kyselyssä kävi ilmi myös, että 92 prosenttia yli 50-vuotiaista teki harjoituksia muistinsa ja aivotoimintansa parantamiseksi.

Näillä harjoituksilla saat virkistettyä muistiasi:

Lukeminen
Ristisanat
Sudoku
Lasten kotitehtävissä auttaminen
Uusien asioiden opettelu esimerkiksi kurssin muodossa

Lähde: Daily Mail

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme