Mainos
Mainos

Sienisato jäämässä melko heikoksi

Kauppasienisato on tänä syksynä jäämässä kohtalaisen heikoksi, arvioi Metsäntutkimuslaitos. Tatit ja haperot ovat kärsineet kuivuudesta, mutta kantarelleja on kosteista koivumetsistä löydetty paikoin hyvin. Tuoreista kuusimetsistä on löytynyt herkkutatteja, mutta määrät jäävät keskiarvojen alapuolelle. Keltahapero, koivuhapero ja koivunpunikkitatit ovat olleet toukkaisia.

Kuivilla harvapuustoisilla mäntykankailla sienet ovat kärsineet kuivuudesta, ja siksi männynpunikkitattia on esiintynyt tutkimusmetsissä erittäin vähän. Myös kehnäsieniä ja kangastatteja on löytynyt vain pieniä määriä. Oulun ja Lapin lääneissä koivun- ja männynpunikkitatteja, kangas- ja isohaperoita sekä kehnäsientä on paikoin ollut runsaasti, sillä kosteutta on ollut maan pohjoisosissa riittävästi.

Rouskut ovat nousemassa eri puolilla maatamme. Syksyn myötä alenevat lämpötilat edistävät itiöemien syntyä, mutta lisää sateita kaivattaisiin. Haapa- ja kalvashaaparouskuja, kangas- ja karvarouskuja voi poimia koko syyskuun ajan, elleivät kovat yöpakkaset keskeytä itiöemien syntyä.

Suppilovahveroita löytyy Etelä- ja Keski-Suomesta Kainuuta myöten. Tämä sieni on satoisa varsinkin lämpiminä syksyinä, ja sitä voi poimia lumen tuloon asti. Metlan valtakunnalliset sienisatoennusteet perustuvat koko maan kattaviin maastohavaintoihin, joita tehdään koko kasvukauden ajan. (Mtv3-Finfood)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme