Mainos
Mainos

Sissiviljelyn suosio kasvaa – pistä pystyyn kaupunkikasvimaa!

Kasvimaat kukoistavat nyt myös kaupungeissa. Sissiviljely pyrkii tuomaan viihtyisyyttä asuinympäristöön ja tuottamaan tuoretta ja eettisesti tuotettua lähiruokaa kaupunkilaisille.

Maailmalla vuosikymmeniä toiminut sissiviljelyliike, Guerrilla Gardening yleistyy vihdoinkin myös Suomen kaupungeissa. Mutta mitä on sissiviljely, ja kuinka sitä voi harrastaa?

Mikä ihmeen sissiviljely?

Kaupunkiviljelijät ry kuvailee kaupunkiviljelyn hyötyjä internetsivuillaan seuraavasti: "viljelyn avulla voi täyttää vatsansa ja saada hyvää mieltä, kohentaa kaupunkikuvaa ja tehdä ympäristötekoja."

Sissiviljelyllä, tai toiselta nimeltään kaupunkiviljelyllä, tarkoitetaan kaupungin joutomaiden ottamista viljelykäyttöön ilman maanomistajan lupaa. Kasvimaan hoidon lisäksi sissiviljelyyn liittyy usein ilmastonmuutoksesta huolestunut, kasvissyöntiä, eettisesti tuotettua luomuruokaa ja ekologisia arvoja kannattava ideologia. Myös luonnonläheinen ajattelu ja kylämäinen yhteisöllisyys ovat osa kaupunkiviljelyn ihanteita ja toimintaperiaatteita.

Suomessa sissiviljelyliike sai alkunsa, kun Helsingissä toimivat Dodon kaupunkiviljelijät perustivat kesällä 2009 Keski – Pasilaan sissipuutarhan valtaamalla alueen maata ruokakasvien viljelyyn. Myöhemmin viljelytoimintaa on laajennettu, ja uusia laariviljelmiä ja puutarhoita on perustettu Helsingin Viikin, Ruskeasuon ja Vallilan lisäksi myös muun muassa Tampereelle.

Näin ryhdyt sissiviljelijäksi

Sissiviljelyä voi harrastaa helposti myös itsenäisesti tai vaikka oman taloyhtiön kesken. Kerrostaloasukkaat voivat kerätä puutarhanhoidosta kiinnostuneen porukan ja kysyä mahdollisuudesta perustaa taloyhtiön pihaan kasvimaa talon isännöitsijältä tai ottaa asia puheeksi taloyhtiön kokouksessa. Koska kevään yhtiökokoukset ovat monessa taloyhtiössä vielä edessä, voi pikaisella toiminnalla vihanneksia päästä viljelemään vielä tänä kesänä.

Myös kaupungin tyhjiä tontteja voi tiedustella viljelykäyttöön, rohkeampi perustaa tyhjälle tontille viljelmän omin luvin. Omakoti- tai rivitalossa asuville viljelyn aloittaminen on helpompaa, sillä viljeleminen hoituu kätevästi omalla pihalla.

Kaikkien puutarhanhoidosta, vihannesten kasvatuksesta ja lähiruoasta kiinnostuneiden viherpeukaloiden kannattaakin nyt liittyä joko oman asuinalueen kaupunkiviljelijöihin, tai pistää kasvimaa pystyyn itsenäisesti omalla pihalla tai parvekkeella. Sissiviljelyssä väliä ei ole sillä kuinka suuri kasvimaa on, tai kuinka paljon eri kasveja sieltä löytyy, vaan viljelyn voi aloittaa niinkin vaatimattomasti kuin vaikkapa parvekkeelle istutettavilla yrteillä. Pistä siis sormet multaan ja ala sinäkin sissiviljelijäksi!

Lähteet: kaupunkiviljely.fi, dodo.org

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme