Mainos
Mainos

Sisutusasiantuntija: Liian pieni matto pienentää huoneen

Suomen suurimmat sisustus -ja huonekalumessut avautuvat tänään torstaina yleisölle Helsingin Messukeskuksessa. Ammattilaisen mukaan maton koolla on vaikutusta koko huoneen tilantuntuun.

Habitaressa esitellään tänäkin vuonna uutuuksia, mutta sieltä luvataan myös sisustussuunnittelijan apua oman kodin pulmiin.

Sisustusklinikka on avoinna ilman ajanvarausta huomenna perjantaina sekä sunnuntaina. Aikaa yhden kävijän sisustusongelmalle varataan 15 minuuttia.

MTV Uutiset testasi tätä ilmaista neuvontapalvelua jo etukäteen näyttämällä sisustussuunnittelijalle kuvia rintamiesmiestalon keittiöstä, joka kaipaisi päivitystä.

Sisustussuunnittelija Ida Lestinen antoi heti edullisen vinkin.

– Tämä on tyyppiesimerkki siitä, että tilaan valitaan yleensä liian pieni matto. Pieni matto saa tilankin näyttämään pienemmältä kuin mitä se todellisuudessa on.

Ammattilainen neuvoi myös käyttämään maalia; täysvalkoinen esimerkkikeittiömme oli hänestä hieman aneeminen. Hän otti esille ison maalivalmistajan värikartan ja neuvoi valitsemaan talon tyyliin eli rintamamiestaloon sopivan värisävyn, esimerkiksi kurkun vihreistä.

Perhe oli suunnitellut keittiön ikkunaan laskosverhoa. Lestinen antoi yksinkertaisen vinkin, joka sopii muillekin:

– Verho kannattaa laittaa mahdollisimman ylhäälle joko kiskoilla tai tangolla, jotta pieni keittiö saadaan hieman korkeamman oloiseksi.

Katso myös tärpit ensi syksyn trendeiksi.

Jos video ei näy mobiililaitteellasi, valitse täysversio sivun alalaidasta.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme