Mainos
Mainos

SPEK: Vältä joulunajan tulipaloriskit näillä keinoilla

Nyt kannattaa olla erityisen varovainen, sillä tulipalon riskit lisääntyvät joulun puuhailujen lomassa sekä ilmojen kylmetessä.

Tulipaloissa on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurannan mukaan kuollut tänä vuonna 46 ihmistä. SPEK kannustaa ihmisiä erityiseen varovaisuuteen myös vuoden viimeisinä viikkoina, sillä joulunaikaan tulipalojen riski helposti kasvaa.

Joulutunnelmaa luovat kynttilät, lämmitettävät tulisijat, lisääntynyt puuhailu keittiössä jouluruokien parissa sekä talon lämmitys ovat kaikki omiaan kasvattamaan tulipalon riskiä.

Kynttilöitä ja muita avotulia ei tulisikaan jättää koskaan vartioimatta. Myös ruoanlaittopuuhissa kannattaa noudattaa varovaisuutta ja pitää syttyvät materiaalit riittävän kaukana liedestä.

Huolellisuutta kodin lämmityspuuhiin

Ilmojen kylmetessä tarve lämmittää kotia kasvaa. Lämmitetään kotia sitten sähköllä tai puulla, on aina syytä olla huolellinen. Esimerkiksi pitkään kylmänä olleen tulisijan lämmittämisessä piilee vaaroja. Liian nopea ja raju lämmittäminen voi vaurioittaa tulisijaa ja savuhormia sekä niiden välistä liitosta. Hormiin voi syntyä halkeamia, joista tulipalo saattaa pahimmassa tapauksessa levitä talon rakenteisiin ja sitä kautta koko taloon.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ohjeistaakin, että pesään laitetaan aluksi vain muutama puu. Kun seuraavia pesällisiä poltetaan, puiden määrää voi vähitellen lisätä. Tulisijan käyttöohjeisiin kannattaa tutustua huolellisesti, koska esimerkiksi joitakin varaavia takkoja saa lämmittää vain pari pesällistä.

Myös sähkölämmittimien kanssa tulee olla huolellinen. Sähkölämmittimiä ei saa missään nimessä peittää.

Pidä kaikki sähkölaitteet kunnossa ja pölyttöminä. Poista myös vialliset laitteet käytöstä, sillä yleinen syy sähköpalon syttymiseen on sähkölaitteeseen tullut tekninen vika.

Muista, että palovaroitin on halpa henkivakuutus. Hanki myös häkävaroitin, sillä kuolemaan johtaneissa paloissa yleinen kuolinsyy on häkämyrkytys.

Huolehdi siitä, että myös perheen lapset tietävät, miten heidän pitää toimia tulipalon sattuessa. Esimerkiksi poistumista voi harjoitella leikin kautta.

Jos tulipalo syttyy, toimi näin: Sulje ovet ja ikkunat, jottei palo leviä. Yritä tukahduttaa alkava palo alkusammutusvälineillä, kuten sammutuspeitolla, käsisammuttimella tai pikapalopostilla – sähköpalot leviävät nopeasti, joten niitä ei kannata yritä sammuttaa itse. Muista, että vedellä ei saa sammuttaa sähköpaloa tai palavaa rasvaa.

Sähkölaitteen palaessa irrota pistotulppa ja peitä palava laite sammutuspeitteellä tai paksulla tekstiilillä. Poistu palavasta tilasta mahdollisimman nopeasti ryömimällä, sillä hengenvaaralliset savukaasut nousevat ylöspäin. Varoita myös muita ja auta heitä pelastautumaan. Hälytä palokunta paikalle soittamalla hätänumeroon. Älä mene kerrostalossa savuiseen rappukäytävään äläkä käytä tulipalon aikana hissiä.


(MTV LIFESTYLE)

Osittainen lähde: SPEK

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot