Mainos
Mainos

Suloinen näky! Raavaat poliisimiehet hemmottelivat autosta pelastettua vauvaa

Vuoden ikäinen poikavauva löytyi auton takapenkiltä oksennuksen peitossa kuljettajan kärähdettyä rattijuopumuksesta. Paikallispoliisi otti lapsen hellään huomaansa, kertoo Huffington Post.

Länsi-Virginiasta Yhdysvalloista löydetty lapsi oli oksennuksen ja omien ulosteidensa peitossa. Pieni poika pääsi lämpimään kylpyyn ja sai osakseen rutkasti huomiota raavailta poliisimiehiltä.

– Olen itsekin isä, joten en voinut katsoa lasta siinä kunnossa, kertoi poliisi D. C. Graham.

– Laskin pojalle lämpimän kylvyn tiskialtaaseen, jotta saisimme hänet puhtaaksi oksennuksesta ja ulosteista sekä paremmalle mielelle.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Toisen poliisin mukaan lapsen uskotaan olleen huonossa jamassa jo jonkin aikaa, ennen kuin poliisit veivät hänet hoivattavaksi.

Pieni poikavauva hymyilee leveästi Länsi-Virginian poliisilaitoksen ottamissa kuvissa ja pikkupojan kerrotaan lopulta torkahtaneen onnellisesti päiväunille.

Poliisilaitokselta kerrotaan, että lapsi on nyt turvallisesti laillisen huoltajansa hoivissa. Sen sijaan auton kuljettajasta ei paljasteta muita tietoja, paitsi että kuljettajaa syytetään rattijuopumuksesta.

Video: Tämä taito kannattaa oppia.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot