Mainos
Mainos

Suojeli luodeilta ja iskuilta – koira puolusti teinipoikaa henkensä uhalla murtovarkaita vastaan

Sankarikoira suojeli 16-vuotiasta poikaa henkensä uhalla murtovarkaita vastaan Yhdysvalloissa.

Des Moinessa, Washingtonissa yksin kotona ollut 16-vuotias poika kuuli murtovarkaiden tulevan sisään keskellä päivää keskiviikkona. Poika soitti kiireesti hätänumeroon ja piiloutui yläkertaan vaatekaappiin.

Mutta kaksivuotias saksanpaimenkoira Rex oli rohkea ja halusi suojella 16-vuotiasta poikaa: Se juoksi alakertaan. Poika kuvaili hätänumeroon tapahtumia. Alakerrasta kuului koiran haukuntaa ja rikkoutuvan lasin ääniä.

Koiraa hakattiin, kunnes se oli verinen. Silti Rex palasi takaisin yläkertaan suojelemaan ystäväänsä.

Kolme luotia osuivat

Murtovarkaat etenivät huone kerrallaan hajottaen paikat. Lopulta he päätyivät makuuhuoneeseen, jossa koira ja teini olivat piilossa. Viimeisillä voimillaan Rex puolusti poikaa murtovarkaita vastaan. Kuului luotien ääniä, ja koiran haukunta hiljeni.

Kun lähestyvien poliisien sireenien ääni alkoi kuulua, pakenivat roistot paikalta.

16-vuotias selvisi tilanteesta onneksi säikähdyksellä, mutta Rex makaa nyt eläinsairaalassa. Varkaat osuivat koiraa kaulaan, jalkaan ja polveen, mutta se selvisi. Perhe on maksanut jo monta tuhatta dollaria Rexin pelastamiseksi, ja joukkorahoituskampanjalla he ovat hengen pelastavan leikkauksen.

Joukkorahoituskampanjan sivuilla pojan täti Susy Cadena kutsuu Rexiä ”sankarikoiraksi”.

Myös ihminen voi kertoa koiralle rakastavansa tätä: Lue 5 tapaa, jotka lemmikkisikin ymmärtää.

Lähteet: KTLA, Q13Fox, KIRO, GoFundMe

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme