Mainos
Mainos

Suolaa, hiekkaa ja jäänsulatusainetta - älä liukastele pihalla ja portaissa

Kun pihapolut ja rappuset ovat jäässä, on aika tarttua sulatuskeinoihin.

Pihat ja rappuset ovat nyt jäässä. Ennen kuin liukastut pahasti, hankkiudu jäästä nopeasti eroon. Keinoja on monia, suola, hiekka, rautakanki ja jäänsulatusaine.

Merisuola on ekologinen vaihtoehto pihalle ja rappusille. Ripottele suolaa jään päälle ja hiero suola jaloilla jäähän. Suola selättää peilikirkkaan ja liukkaan jään. Suola huono puoli on se, että se saattaa kuitenkin ruostuttaa ja rapauttaa betonia. 

Erillisiä jäänsulatusaineita on myös olemassa. Osa niistä on kuitenkin hyvin vahvaa tavaraa ja nekin saattavat rapauttaa esimerkiksi betoniportaita. Kevään tullen jäänsulatusainetta päällensä saaneiden portaiden pinta saattaa olla hyvinkin kulunut. Jäänsulatusaineiden joukossa on kuitenkin hellävaraisiakin vaihtoehtoja.

Jos käsittelet portaita tai laatoitettuja pihapolkuja suolalla ta jäänsulatusaineella, lakaise aineet pois kun jää on sulanut. Näin ne eivät pääse tekemään tuhojaan.

Hiekka ja sora ovat aina varma valinta. Talven jälkeen niiden lakaiseminen on kuitenkin ikävää ja pölyävää puuhaa.

Rautakangella jään saa hakattua rikki mutta se ei ole paras ratkaisu, esimerkiksi betoniset tai puiset portaat ja pihalaatat saavat helposti ikäviä iskuja osakseen ja ne saattavat rikkoutua. 


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme