Mainos
Mainos

Suomalaismiehen hulvaton päivitys kiteyttää perhearjen: "Alan olla sitä mieltä, että pienten lasten äidit ansaitsevat vähintään mitalin"

Kuopiolaismiehen humoristinen päivitys koti-isän arjesta sai suursuosion somessa. Eikä syyttä!

Jokainen työssä käyvä isä tietää sen järkytyksen tunteen, kun havahtuu siihen, millaista on joutua yhtäkkiä pitämään langat käsissään perheen arjessa. Tämän sai tuta myös kuopiolainen Timo Kettunen, joka jäi yksin 8- ja 10-vuotiaiden lasten kanssa vaimon lähtiessä viikoksi hyvin ansaitulle lomamatkalle.

Kettusen tekemä Facebook-päivitys lähti leviämään sosiaalisessa mediassa huimaa vauhtia ja siitä on tykätty jo yli 26 000 kertaa.

– Hanna, nyt kun olen ollut (osan ajasta sairaana) lasten kanssa muutaman päivän kolmestaan, olen huomannut muutaman asian. Lapset tappelevat koko ajan, aamulla ei löydy bussikorttia, koska takki on jostain syystä siirtynyt yön aikana auton takapenkille, kissa onnistuu koko ajan tekemään tarpeensa laatikon ohi lattialle, toinen lapsi haluaa kuvata elokuvaa ja pitäisi olla kamera, lapset tappelevat koko ajan, juomavesipullo ei jostain syystä mene kiinni asti ennen kuin se sijoitetaan harrastuskassiin, avaimet jäävät kotiin, ruoka on hyvää niin kauan kuin se on makaronia ja jauhelihaa, itse ehtii syömään ehkä illalla ja jos jotain haluaa harrastaa ilman jatkuvaa kyselyä, se täytyy tehdä aamuyöstä, Kettunen kirjoittaa suositussa päivityksessään. 

– Niin ja mainitsinko että lapset tappelevat koko ajan? Kolme yleisintä vastausta pyyntöön auttaa edes hieman siivouksessa ovat puhu kädelle -tyyppisiä, kuten ”tämä loppuu ihan kohta”, ”vielä yksi peli” tai ”aina pitää siivota”. Median kyllästämiä mieliä ei saa vahingossakaan liikkeelle PAITSI, jos jossain 17 kilometrin päässä on nähty Bulbasaur, jota tietenkin pitää lähteä heti hakemaan. Ilman takkia. Ja vaikka ilman kenkiä.

Tämän perusteella

a) ymmärrän nyt täysin, että miksi halusit hetkeksi ulkomaille, ja
b) toivon että aiot tulla sieltä myös pois. 

Kettusen päivityksestä paistaa kiitollisuus lasten äitiä kohtaan.

– Alan olla sitä mieltä, että pienten lasten äidit ansaitsevat vähintään mitalin, ritariksi lyömisen, ilmaisen matkan Karibialle täydellä ylläpidolla ja ilman sinappimyrskyä, kutsun linnanjuhliin (ilmainen vinkki, Sauli Niinistö), päivittäisen vähäpukeisen palomiehen (tai mistä nyt kukin tykkää) tanssiesityksen, SodaStreamin ja niskahieronnan. 

Lue koko päivitys alta:

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Ei se oivallus nyt varsinaisesti puskista tullut"

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun isä jäi lasten kanssa pidemmäksi aikaa kolmistaan kotiin.

– Olen ollut aikaisemmin 1–2 päivää ja nyt olen viikon, kun vaimo lähti Rhodokselle, Kettunen kertoo MTV Lifestylelle.

Mies kertoo vaimon ottaneen irtioton arjesta hyvillä mielin, vaikka lähtö vähän vakuuttelua vaatikin.

– Oikeastaan jopa pakotin hänet hieman lähtemään, koska hän on vastannut pääosin lapsista viime ajat, niin ajattelin, että loma tekee vain hyvää. Olen yrittäjä ja osallistun kyllä kasvatukseen ja lasten kanssa olemiseen niin paljon kuin mahdollista.

Isän huumori on vedonnut suomalaisiin, sillä päivitystä on jaettukin jo tuhansia kertoja.

– Päivityksen huumori oli kärjistettyä, mutta ihan sydämestä ja aitona fiiliksenä se tuli, vaikka ei se oivallus nyt varsinaisesti puskista tullut, Kettunen kertoo.

Video: Suomalaislapset kertovat, missä asioissa isit ovat hyviä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot