Mainos
Mainos

Suomalaisten hauska keksintö: Näin teet unestasi musiikkia!

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelijät ovat tehneet ohjelman, jolla yöunet muutetaan sulosäveliksi.

Yöunesta voi nyt säveltää musiikkia. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelijät ovat rakentaneet ohjelman, joka säveltää automaattisesti musiikkia nukkujan univaiheista.

Tietokoneohjelma kerää yöunta kuvaavaa tietoa. Ohjelma säveltää nukkujan univaiheiden, liikkumisen, sykkeen ja hengityksen perusteella kappaleen, joka tiivistää unen muutamaan minuuttiin.

Tiedonkeruun mahdollistaa patjan alle sijoitettu herkkä paineanturi. Anturin signaalista erotetaan sydämen sykkeet ja hengitysrytmi, joiden perusteella päätellään nukkujan univaiheita.

Jos ihminen näkee esimerkiksi painajaista, syke saattaa nousta ja ihminen pyörii paljon unissaan. Korkea syke lisää sävelletyn kappaleen rytmiä. Mitä enemmän ihminen pyörii, sitä kovempaa musiikki taas soi. Toisaalta mitä syvempää uni on, sitä rauhallisempaa musiikki on.

–Uni on hyvin henkilökohtainen asia ja kokemus, joten ajattelimme kokeilla siihen tällaista uudenlaista mittaustapaa, kertoo tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen.

Sävellyksiä voi kuunnella internetissä sleepmusicalization.net.

1. Sänkyyn petauspatjan alle laitetaan ohut anturiliuska, joka on yhteydessä nettiin.

2. Kun ihminen nukkuu normaalisti sängyssään, anturi mittaa sydämen sykettä, ihmisen liikettä ja hengitystä.

3. Mitattu tieto tallentuu Beddit.com-nettipalveluun, josta käyttäjä näkee tietoa muun muassa unensa laadusta ja uniympäristöstään.

4. Sleepmusicalization.net-palvelussa käyttäjä voi nappia painamalla säveltää omien unitietojensa perusteella musiikkikappaleen. Unitiedot haetaan Beddit.com-palvelusta.

5. Palvelun algoritmi valitsee sointukulun, tuottaa melodian ja säestyksen univaiheesta riippuen sekä säätää tempoa sydämen sykkeen mukaan.

Juttu on päivitetty 17.9.2012 kello 10:07.

(STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme