Mainos
Mainos

Suomessa kasvatettiin 2871 viiksiparia viime Movemberina – nämä julkkisviikset nyt mukana

Joka vuoden marraskuu on Movember-kuukausi, joka vetoaa kaikkiin miehiin jämäkällä pyynnöllä: Kasvata viikset, lisää tietoisuutta miesten terveyteen liittyvistä asioista ja pyri hankkimaan mahdollisimman monta sponsoria viiksiesi kasvun kirittäjäksi.

Ensimmäiset Movember-viikset kasvoivat Australiassa vuonna 2003. Sittemmin Movember-viiksiä on kasvatettu ympäri maailmaa, myös Suomessa. Movember-kampanjalla kerätyt varat kohdennetaan eturauhassyövän tutkimukseen.

Eturauhasen syöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Siihen sairastuu lähes 4700 miestä vuosittain. Sairauteen ja sen hoitoon liittyy paljon ratkaisemattomia kysymyksiä, joihin syöpätutkimus voi tuoda vastauksia.

Vuoden 2012 Movemberiin ovat lupautuneet mukaan myös useat julkisuuden henkilöt, kuten jalkapallomaajoukkueen ex-maalivahti Antti Niemi sekä jääkiekkoilija Camilo Miettinen Espoon Bluesista.

– Olen nyt kolmatta vuotta mukana Movemberissa. On ollut hienoa olla tekemässä hyvää ja arvokasta asiaa näyttämällä normaalia komeammalta yhden kuukauden vuodesta. Tällä kaudella koetetaan saada kopissa vielä enemmän jätkiä mukaan, jääkiekkoilija Cami Miettinen innostuu.

Suomessa kasvatettiin 2871 viiksiparia

Suomessa Movemberin terveyskumppanina toimii Syöpäsäätiön Eturauhassyöpärahasto, ja kaikki lahjoitukset Suomessa ohjataan Syöpäsäätiölle. Vuonna 2011 Movember keräsi sponsori-lahjoituksina lähes 100 000 euroa. Viiksien kasvattajia vuonna 2011 oli 2871 kappaletta.

Movember Suomen puuhamies Jarno Salmivuori uskoo Movemberin löytävän jälleen runsaasti uusia ystäviä.

– Jo nyt vaikuttaa siltä, että viiksekkäät miehet tulevat olemaan vaikuttavan monilukuisina keskuudessamme muutaman viikon päästä. Komea ulkonäkö tärkeän asian puolesta on hienointa, mitä jokainen suomalainen mies voi tehdä, Salmivuori hehkuttaa.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä miehet (Mo Brot) rekisteröityvät naama puhtaaksi ajeltuna fi.Movember.com-sivulla ja antavat viiksien kasvaa. Miesten tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon sponsoreita viiksienkasvatusprojektilleen. Kaikki lahjoitukset menevät suoraan Syöpäsäätiölle. Naiset (Mo Sistat) ovat yhtälailla tervetulleita Movemberiin.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme