Mainos
Mainos

Suosittu näyttelijä rahavaikeuksissa – jätti vuokrat maksamatta

Ensimmäisestä Iron Man -elokuvasta tutulta näyttelijältä, Terrence Howardilta, karhutaan rahaa. Tähti on nimittäin rahavaikeuksiensa vuoksi velkaa usealle taholle, muun muassa vuokranantajalleen.

Näyttelijä Terrence Howard hävisi joulukuussa käymänsä oikeudenkäynnin vuokranantajaansa vastaan.

TMZ-sivuston mukaan Howard oli vuokrannut New Yorkissa sijaitsevaa hulppeaa asuntoa ja vaikka vuokrasopimus päättyi marraskuussa 2012, tähti asui asunnossa, kunnes vuokranantaja antoi miehelle häädön toukokuussa 2013.

Vuokranantaja haastoi Howardin oikeuteen ja vaati tältä takautuvia vuokria noin 38 000 euron edestä. Howard ei vaivautunut saapumaan oikeudenkäyntiin paikalle ja päätös tehtiin vuokranantajan hyväksi. Tarkkaa summaa miehen veloista ei kuitenkaan vielä ole päätetty.

Vuokravelkojen lisäksi Howardin kerrotaan jättäneen maksamatta elatusapua ex-vaimolleen Michelle Ghentille 88 000 euroa.

Vuonna 2012 Howard kävi oikeutta myös luottokorttiyhtiö American Expressin kanssa, kun tähti oli yhtiölle velkaa.

Howardin alamäki alkoi tämän menetettyä roolit Iron Man -elokuvan jatko-osissa. Tähti esiintyi menestyksekkäästi ensimmäisessä Iron Man -elokuvassa, mutta jatko-osassa mies korvattiin toisella näyttelijällä, kun tämä ei suostunut huimaan palkanalennukseen. Howard syytti tilanteesta Robert Downey Junioria, joka ei puolustanut ystäväänsä vaikeassa tilanteessa.

– Minun piti aloittaa alusta. Palasin siitä, että sain kuusi miljoonaa dollaria elokuvasta siihen, että sain 60 000 dollaria, Howard valitteli työtilannettaan Desde Hollywood -sivustolle.


LUE MYÖS:


(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme