Mainos
Mainos

Suunnittelemalla vältät yleisimmät sisustusmokat

Sisustaminen on monen lempipuuhaa, jossa oman käden jäljen näkee pikaisesti ja lähellä. Vikatikkejä ei kannata pelätä, mokat voi aina maalata piiloon tai panna kiertoon.

Sisustussuunnittelija Anu Jokela haluaa rohkaista suomalaista sisustajaa, sillä hän on työssään havainnut turhaa arkuutta. Kirjassaan Suomalainen sisustuskirja hän toteaa, että asiakkailla on usein hyvä maku ja omaperäisiä ideoita, mutta toteutukseen tarvittaisiin vielä hitunen rohkeutta.

Jostakin syystä seinien sisälle jäävän osuuden suunnittelua arvostetaan Suomessa vähemmän kuin arkkitehtuuria, vaikka kokonaisuus rakentuu niistä molemmista.

Hätäilemällä ei tunnetusti synny mitään hyvää, mikä pätee myös kodin sisustamiseen. Eri ratkaisujen ja hankintojen miettiminen ja suunnitteleminen vie aikaa ja voimia, mutta se kannattaa. Sopimaton sisustus voi pilata arvokkaasti rakennetun ja arkkitehdin tarkkaan miettimän kodin, toisaalta sisustussuunnittelulla voi korjatakin paljon.

Jokelan mukaan sisustamista ei tarvitse ottaa kamalan vakavasti; jos maalin sävy ei näytäkään kuivuttuaan hyvältä, seinän voi aina maalata uudelleen. Jokainen saa ja hänen pitääkin sisustaa kotinsa näköisekseen ja oloisekseen, sellaiseksi, jossa itse viihtyy.

Luovuus sisustaa kodin

Tila on Anu Jokelan mukaan ylellisyystuote, jota on yleensä vähemmän kuin tarvitaan ja pienikin lisä on kallista ostaa tai rakentaa. Siispä tilaa ei kannata sisustaessa tuhlata, vaan pyrkiä sen tehokkaaseen käyttöön.

Julistettuaan hukkaneliöt pannaan Jokela nostaa mielikuvituksen ja luovuuden eturiviin: kestävä ja pitkäikäinen valinta kannattaa aina, mutta se ei välttämättä tarkoita kallista ja tavanomaista. Vaikka mieli tekisi sisustaa koti kerralla sisustusohjelmien, -lehtien ja -kirjojen mukaan, unelmia joutuu yleensä säästämään kärsivällisesti.

Usein koti muodostuu eri lähteistä tulleista palikoista: ruokapöytä ostettiin ensimmäisestä palkasta, tuolit ovat tuparilahja äidiltä, sohva on poikakaverin papan perintö ja sohvapöytä onnekas kirpputorilöytö. Perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi nämä saattavat viitoittaa tiedostamattomasti tyyliä, joka tuntuu omimmalta.

Oman maun ja mieltymysten lisäksi jokaisen sisustajan on mietittävä käytännön tarpeita. Jokainen ei tarvitse pitkää ruokapöytää ja puolta tusinaa tuoleja sen ympärille, toiselle modernin selkeälinjainen divaani on kodin tärkein kaluste.

Kartanonemäntiä ja linnanneitoja lukuun ottamatta harva asuu kodissa, joka on sisustettu täysin jonkin tyylin mukaan sukupolvesta toiseen perityin huonekaluin. Vaikka jollakin onnellisella siihen olisi mahdollisuus ja varaakin, moni haluaa ympärilleen runsaammin vivahteita ja omia oivalluksia.

Eri tyylien sekoitukset ovat kodissa viehättäviä ja elävöittävät kokonaisuutta. Romanttinen ja vaikkapa itämainen tyyli sopivat hyvin moderniinkin kerrostaloasuntoon, tasapainotus on kaiken avain. Kyläpuusepän ammoin tekemä ja nyt maalikerroksiaan rapistava kaappi voi olla juuri se kaivattu yksityiskohta muuten liian tasapaksulta tuntuvassa modernissa kodissa.

Tyylikansio avuksi suunnitteluun

Jokela kertoo antavansa sisustussuunnittelijan työssään asiakkailleen usein ensimmäiseksi kotitehtäväksi etsiä kuvia mieleisistä sisustuksista ja miettiä, mikä niissä viehättää. Omatoiminenkin kodinsisustaja voi koota kansion: kansien väliin kerätyt kuvat mieluisista muodoista, tunnelmista sekä ihan konkreettisista huonekaluista, valaisimista, tauluista ja koriste-esineistä ovat suureksi avuksi suunnittelussa.

Kangaskaupoissa saa käydä katselemassa ja hypistelemässä vaikkei aina mitään ostaisikaan. Usein niistä saa mukaansa koetilkkujakin, joiden avulla toiveissa olevien kankaiden ja värien määritteleminen on paljon helpompaa.

Oma tyylikansio on paljon halvempi tapa haarukoida omia ihastuksia ja inhokkeja kuin virheostokset. Mieleisen ja oman tyylin löytäminen sekä kodin muokkaaminen sen mukaiseksi vaatii aikaa ja teettää työtä, mutta koti on sen arvoinen.

Lisää aiheesta: Jokela, Anu: Suomalainen sisustuskirja. Otava, 2005.

Teksti: Pirjo-Margit Lehtinen /Mediafocus

Kuvat: Sxc

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot