Mainos
Mainos

Syömmekö tulevaisuudessa pelkkiä hybridejä?

Keskiverto eurooppalainen syö 4,5 kertaa päivässä ja välipalat kattavat noin 40 prosenttia tästä syömisestä. Näihin tuloksiin on päässyt brittiläinen Datamonitor tutkimuksessaan. Sen mukaan elintarviketeollisuuden olisi kehitettävä lisää terveellisiä vaihtoehtoja välipaloiksi, koska aterioiden välissä syöminen on juurtunut olennaiseksi osaksi eurooppalaista syömäkulttuuria. Ratkaisuksi ehdotetaan jonkinlaisia aterian ja välipalan välimuotoja eli hybridejä sopimaan nykyaikaisiin ruokailutapoihin.

Datamonitorin mukaan kodin ulkopuolella syömisen odotetaan kasvavan tasaisesti tulevina vuosina. Myös tämä lisää painetta elintarvikekaupalle kilpailussa esimerkiksi pikaruokapaikkojen kanssa. Kuluttajan tulee saada tuotteita, joita on helppoa nauttia kodin ulkopuolella epäperinteisissä ruokailutilanteissa.

Yhdeksi syyksi pienten välipala-aterioiden yleistymiseen pidetään kiireistä elämäntapaa, jossa ei ole aikaa perinteiselle ruuanvalmistukselle ja -nauttimiselle. Myös ydinperheiden väheneminen ja lisääntyvä vapaa-ajan tehokäyttö on Datamonitorin tutkimuksen mukaan syinä välipalasyömisen lisääntymiseen.

(Mtv3-Finfood)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme