Mainos
Mainos

Syysväsymystä ilmassa? Näin päihität sen!

Syksyn saapuva pimeys vaikuttaa joihinkin väsymyksen tunteena. Näillä vinkeillä voitat vetämättömän olon.

Pimenevät illat ja aamut saattavat vaikeuttaa heräämistä ja tekevät olon vetämättömäksi.

Nukutko tarpeeksi?

Kesällä unirytmi saattaa mennä sekaisin, sillä lomalla on mukava valvoa, eivätkä valoisat yötkään kannusta nukkumaan. Muista siis tarkastaa, että taatusti saat riittävästi lepoa.

Mene sänkyyn normaalia aikaisemmin, himmennä valot ja tee jotain rentouttavaa, esimerkiksi lueskele. Jos olet väsynyt, on todennäköistä että et saa rittävästi lepoa ja valvot rutiininomaisesti liian myöhään.

Ruokavalio remonttiin!

Kesä on herkuttelun aikaa, mutta syksyllä kannattaa katsoa mitä suuhunsa laittaa. Hyvä ja ravitseva ruokavalio antaa energisemmän olon.

Nauti paljon kasviksia, hedelmiä ja vihanneksia. Esimerkiksi smoothie on loistovalinta energiaa kaipaavalle ja sopii hyvin aamupalaksi. Muista myös nauttia ainakin yksi lämmin ateria päivässä.

Raudanpuute voi väsyttää

Tarkkaile saatko ruokavaliostasi tarpeeksi rautaa. Raudanpuute voi nimittäin aiheuttaa muun muassa väsymystä, päänsärkyä, kalpeutta, muutoksia suun limakalvoissa, sekä sydämentykytystä ja hengästymistä. Runsaasti rautaa sisältävät mm. vihreät kasvikset kuten parsakaali ja pinaatti sekä ruisleipä, punainen liha ja kaikenlaiset verituotteet. Raudan imeytymistä saattavat puolestaan haitata kofeiinipitoiset juomat kuten kahvi, tee ja kolajuomat. Raudan imeytymistä edistäviä ruokia ovat muun muassa C-vitamiini, vihannekset ja hedelmät, sekä kala ja äyriäiset.

Muista huolehtia nestetasapainosta

Väsynyt ja nuutunut olo voi johtua myös niinkin yksinkertaisesta syystä kuin nestevajauksesta. Muista juoda päivän aikana säännöllisin väliajoin vettä, vaikka et tuntisikaan itseäsi aina janoiseksi. Juo vettä pitkin päivää, ja muista että mehut, limut ja maito eivät korvaa puhdasta vettä. Suositeltava määrä vettä on 1,5- 2 litraa päivässä.

Liikunta virkistää!

Liiku säännöllisesti, sillä urheilulla on virkistäviä vaikutuksia sekä mieleen että ruumiiseen. Puoli tuntia liikuntaa päivässä auttaa jo torjumaan väsymystä.

Jos et ehdi harrastamaan suosimaasi liikuntamuotoa säännöllisesti, liiku harrastamalla päivittäin helppoa arkista hyötyliikuntaa, kuten kävelemistä, portaiden nousemista tai pyöräilyä. Jätä joskus auto kotiin ja kävele reippaasti töihin tai kauppaan.

Nauti valohoitoa

Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa nauttimaan kirkasvalohoitoa, jos lisääntyvä pimeys väsyttää.

Raitis syysilma vie väsymyksen

Pienikin lenkki raittiissa ilmassa auttaa jaksamaan paremmin. Sisätöitä tekevät ihmiset viettävät helposti sisätiloissa koko päivän. Pidä siis huoli että saat tunkkaisen sisäilman lisäksi myös raitista ilmaa.

Raitis ilma piristää ja ulkona liikkuminen edesauttaa usein myös unensaantia illalla. Käy kahvitauolla happihyppelyllä ulkona tai jätä joskus auto kotiin ja kävele työpaikallesi.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot