Mainos
Mainos

Täällä lukijat toivoisivat viettävänsä viimeiset elinvuotensa!

Viime viikolla Jokakoti kysyi lukijoiltaan, mikä olisi heille mieluisin asumismuoto viimeisinä vuosinaan. Tiukka äänestys keräsi satoja vastauksia, joista suosituimmaksi nousi omakotiasuminen.

Yhteensä 364 ääntä keränneessa kyselyssä käytiin todella tiukka taisto kahden suosituimman asumismuodon välillä, mutta voittajaksi selviytyi 25 prosentin ääniosuudella omakotitalossa asuminen. Kysely kirvoitti lukijoiltamme myös useita perusteluja, ja monien mielestä omakotitaloasuminen toisi mukanaan ikääntyvälle kuntoa ylläpitävää toimintaa:

– Omakotiasuminen vaatii talon ja puutarhan kunnossapitämistä, joka taas pitää ruumiin ja henkisen puolen kunnossa ja terveenä, nimimerkki puutarhuri kirjoittaa.
– Kotoa vasta arkussa kirkkomaalle. Kotona pärjää ja apua saa ulkotöihin taikka puiden kantoon. Ulkona on paljon katseltavaa ikkunoista sellaisina päivinä kun ei sään puolesta itse pääse ulos. Rakensimme omin käsin talomme liuskoilla ja sellaisilla oviaukoilla, ettemme kompuroi niissä. Kompostoivat vessat ovat tulossa, ja nekin tyhjentyvät omin voimin, ja joskus myöhemmin mökkitalkkarin avulla. Mikään ei estä asumista kotona, perustelee onnellinen talossaan.

Senioritalo toiseksi suosituin

Toiseksi äänestyksessä sijoittui asuminen senioritalossa. Vastausvaihtoehto keräsi 24,4 prosenttia kaikista annetuista äänistä, ja monien pääsyy senioritaloon muutolle oli virikkeellinen seura sekä alati käsillä oleva apu. Nimimerkki yksineläjä kirjoittaa, että suuri ikääntyvien ongelmien syy on nimenomaan yksinäisyys, jota senioritalossa asuminen auttaisi onnistuneesti välttämään.

Muita suosittuja vaihtoehtoja olivat omistetussa rivi- tai kerrostalossa asuminen, jota lukijat perustelivat kuntoa vievien pihatöiden välttämisellä sekä ympärillä olevilla naapureilla. Lukijat toivoivat, että asunto sijaitsisi lähellä palveluita, jotta liikkuminen paikasta toiseen olisi helppoa.

Asunto ulkomailla kiinnostaa

7,9 prosenttia lukijoista asuisi mieluimmin vanhuusvuotensa etelän lämmöstä nauttien. Suosittuja asumiskohteita olivat pääosin lämpimässä maassa ja meren rannalla sijaitsevat maat ja kaupungit:

– Brasiliassa, jossa on aina lämmintä, ystavällisiä ihmisiä ja turvallista – kunhan ei mene suurkaupunkeihin asumaan, kirjoittaa Joao.
– Portugalin Algarve, ja siellä Albufeira. Haluaisin asua lopun elämästäni siellä, sillä se on kaunis paikka rannikolla, ja siellä on loistavat rannat ja näkymät, toivoo puolestaan Aleksi.

Muita kyselyssä vastauksia keränneitä vaihtoehtoja olivat vapaa-ajan asunnossa, vuokrakodissa tai vanhustentalossa asuminen. Lue kaikki kyselyn perustelut täältä!

Teksti: Paula Koski / Jokakoti
Kuvat: Colourbox

Lue myös:

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme