Mainos
Mainos

Taapero nappasi puhelimen laturin järkyttävin seurauksin – äiti varoittaa nyt muita vanhempia

Yksi pieni huolimattomuusvirhe aiheutti reilun puolentoista vuoden ikäiselle tytölle vakavia palovammoja. Nyt yhdysvaltalaisäiti kehottaakin vanhempia pitämään puhelinten laturit kaukana lasten ulottumattomissa.

Pienen tyttären äiti Courtney Davis julkaisi viime viikolla Facebookissa kuvasarjan siitä, kuinka pahaa jälkeä viattomalta tuntuva laturi voi oikein saada aikaan. Tyttöä tutkineen lääkärin mukaan laturi oli aiheuttanut tytön suuhun palovamman, mutta sijaintinsa vuoksi hänelle ei voitu tarjota muuta hoitokeinoa kuin aika. 

– Menimme lääkäriin, joka vahvisti sen olevan sähkön aiheuttama palovamma, mutta he eivät voineet antaa siihen mitään, koska hän olisi pystynyt nuolemaan ne pois, äiti kertoo tapahtuneesta.

"Seuraava lapsi ei välttämättä ole yhtä onnekas kuin hän"

Jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu päivä, laturi olisi äidin mukaan ollut taatusti paikassa, johon lapsi ei olisi yltänyt. Kiireinen päivä johti kuitenkin huolimattomuusvirheeseen, joka kostautui nopeammin kuin kukaan osasi odottaa. 

– Hän sai palovamman muutamassa sekunnissa, äiti kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Äidin mukaan ennen tätä tyttö ei ollut koskaan ennen yrittänyt laittaa laturia suuhunsa tai edes tarttua siihen, mutta nyt kun tilaisuus tarjoutui, seuraukset olivat vakavat. 

Kuvasarjassa äiti osoittaa, kuinka pahalta tytön suu näyttää palopäivänä, seuraavana yönä sekä neljän ja kuuden päivän jälkeen. Vaikka vamma syntyi nopeasti, sen paraneminen näyttää vievän oman aikansa. 

– Vanhemmat, isovanhemmat, lastenvahdit ja muut, laittakaa laturinne pois saatavilta. Tyttäreni oli onnekas, mutta seuraava lapsi ei välttämättä ole yhtä onnekas kuin hän, Davis toteaa.  

Useat tahot ovat ryhtyneet jakamaan kuvasarjaa tiedottaakseen ihmisiä tästä melko tuntemattomasta vaarasta. Miten on, sijaitseeko oma latauspisteesi turvallisessa paikassa? 

Lähde: NetMums

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme