Mainos
Mainos

Tähän asuntoon edes Michael Jacksonilla ei ollut varaa

Jo edesmennyt popin kuningas olisi halunnut ostaa aikanaan maailman kalleimmaksi myyntiasunnoksi nimetyn loisteliaan kartanon, mutta velkojen kanssa taistelleella Jacksonilla ei ollut siihen varaa.

Vuonna 2009 menehtynyt laulaja Michael Jackson olisi halunnut tehdä tästä Los Angelesissa sijaitsevasta, La Belvedere-nimisestä kartanosta uuden Neverlandin (Jacksonin suurikokoinen ranch-tila), mutta hänellä ei ollut tarpeeksi kylmää käteistä kaupan tekoon.

Kartanon tuolloin omistanut Mohamed Hadid paljasti kartanon myynnin yhteydessä vuonna 2010, että Jackson halusi omistaa kartanon niin kipeästi, että tarjosi mitä erilaisempia vaihtokauppoja asunnon saadakseen. Hadid ei kuitenkaan suostunut vaihtamaan 85 miljoonaa dollaria (n. 64 miljoonaa euroa) maksanutta kartanoaan muihin esineisiin tai asioihin.

Multimiljonäärien suosimalla Bel Airin alueella Los Angelesissa sijaitseva valtava kartano olisi kieltämättä jokaisen pikkutarkkoja ja kalliita yksityiskohtia rakastavan suurin unelma – jokainen asunnon huone pursuaa käsittämättömän arvokasta taidetta, antiikkia tai muuta tavaraa. Kartano julistettiin sen myynnin yhteydessä kalleimmaksi vuonna 2010 USA:ssa myydyksi asunnoksi.

Paula Koski / MTV3

Kuvat ja lähde: Splash News

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot