Mainos
Mainos

Taimikasvatuksen ABC: Näin valmistaudut kasvukauteen!

Sisätiloissa tehty taimikasvatus on kätevä keino kasvien kasvukauden pidentämiseen. Oikea aika kylvää pitkää taimikasvatusaikaa vaativat kasvit onkin juuri nyt, maalis-huhtikuussa.

Taimia kannattaa kasvattaa kotioloissa valoisalla ikkunalaudalla tai kuistilla, noin 15 – 20 asteen lämpötilassa. Itäminen onnistuu parhaiten 20 – 25 asteen lämmössä. Pienemmät siemenet kannattaa kasvattaa hajakylvönä, isommat puolestaan yksittäin kennoissa tai pikkuruukuissa.

Kylväminen

Siementen kylvämiseen sopii parhaiten puhdas astia, josta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Täytä astia hienojakoisella, hiekansekaisella kylvö- ja taimimullalla ja kastele sekä tasoita mullan pinta vielä ennen kylvöä.

Kylvä siemenet multaan ja peittele ne noin siemenen paksuisella multakerroksella. Muista myös, että valossa itävien lajien siemenet tulee jättää mullan pinnalle. Aseta sitten kylvöksen päälle lasilevy tai läpikuultava muovikalvo tasaamaan kosteutta. Taimettumisen jälkeen muista tarkkailla, ettei lämpötila nouse liikaa lasin tai muovin alla. Aurinkoisina päivinä lasilevyn voi poistaa ja antaa siemenille happea.

Koulinta

Istuta taimet omiin ruukkuihinsa siinä vaiheessa, kun niihin ilmestyy ensimmäiset kasvulehdet. Kasvualustana ruukuissa voi käyttää joko kylvö- ja taimimultaa, turvetta tai turvemultaa. Tee multaan kolo istutuspuikon paksummalla päällä, sormella tai kynällä, ja aseta taimi koloon hiukan syvemmälle kuin kylvövaiheessa. Tiivistä multa kevyesti, jotta kehittyvät juuret saavat ilmaa. Sijoita taimet valoisaan paikkaan, mielellään noin 15-20 asteeseen, sillä se on taimien ihannelämpötila.

Muista pitää taimet aina tasaisen kosteana. Taimien kasteluveden tulee olla puhdasta ja haalean huoneenlämpöistä.

Lannoitus

Noin kolmen, neljän viikon kuluttua koulinnasta, kun taimet ovat jo ehtineet juurtua multaan, aloitetaan lisälannoitus. Lannoittamiseen soveltuu joko kasteluveteen lisättävä ravinneneste tai ruukkuun sijoitettava lannoite. Viikottaista lannoitusta kannattaa jatkaa koko kasvukauden ajan. Tärkeää on muistaa lannoittaa kohtuudella, noudata siis aina lannoitepakkausten ohjeita.

Lue myös:

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme