Mainos
Mainos

Tällainen on hyttysten levittämä pogostantauti

Pogostantauti tarttuu hyttysenpistosta, ja sen aiheuttaa Sindbis-virus. Tautia havaitaan Suomessa elokuusta syyskuuhun yleisimmin.

Tauti kehittyy pistoksen jälkeen noin viikossa, ja se alkaa yleensä näppylämäisellä ja jopa vesikellomaisella ihottumalla. Kuume voi nousta ja nivelet kipeytyä. Nivelkipu voi kestää jopa kuukausia. Pogostantauti on viruksen aiheuttama, eikä siihen ole olemassa täsmälääkettä, mutta kipulääkkeet ja kutinaa hillitsevä antihistamiinilääkitys helpottavat hiukan oloa.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos kertoo, että ensimmäinen pogostaepidempia havaittiin 1974 Ilomantsissa, ja tauti nimettiin paikallisen kirkonkylän mukaan. Suomessa pogostantautia esiintyy eniten Pohjois-Karjalassa, Savossa ja Keski-Suomessa.

Erikoista on se, että taudissa on piikkivuosia noin seitsemän vuoden välein, ja sen on nähty johtuvan lintukannan vaihtelusta. Linnut toimivat Sindbis-viruksen isäntinä. Esimerkiksi vuosi 2002 oli tautia esiintyi runsaasti, ja sitä ennen vuonna 1995.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme