Mainos
Mainos

Tällainen on oikea työasento

Hyvässä työasennossa voi keskittyä itse työhön eikä kipuun alaselässä tai jomotukseen hartioissa. Lue, millaisessa asennossa pääset rennosti töihin käsiksi.

Tietokoneen ääressä on tärkeää tietää, millainen on oikea työasento. Ennen töiden aloittamista kalusteet tulee säätää itselleen sopiviin asentoihin. Kehon kannalta täydellisessä asennossa niska on luontevasti, hartiat ovat rennot ja olkavarren sekä vartalon väliin jäävä kulma on mahdollisimman pieni.

Istu oikein

Säädä tuolin selkänojan korkeus ja kallistus sellaiseksi, että lanneselkä saa kunnon tuen. Jos tuoli on liian iso tai sitä on vaikea säätää, irrallisesta selkätuesta tai pienestä tyynystä voi olla apuna lannenotkon välttämiseksi. Istu reilusti tuolin perälle ja varmista, että selkä on tuettu. Jos tuolin istuinosaa voi säädellä, asenna istuin tukemaan reisiä mahdollisimman pitkälle mutta kuitenkin niin, ettei istuimen etureuna paina polvitaivetta. Yleinen sääntö on, että nyrkin pitäisi mahtua polvitaipeen ja istuimen etureunan väliin.

Jalat tukevasti lattiaan

Muista pitää molemmat jalkapohjat tukevasti lattiassa ja vältä jalan heittämistä toisen päälle. Jos jalat eivät yllä lattiaan, käytä jalkatukea hyvän asennon saamiseksi.

Säädä näyttö oikealle korkeudelle

Tietokoneen näytön korkeus vaikuttaa niskan asentoon ja siksi näytön asettaminen oikealle tasolle on tärkeää. Näytön tulisi olla noin käsivarren mitan päässä vartalosta. Yleensä suositellaan 60–80 senttimetrin etäisyyttä. Tietokoneen yläreunan pitäisi olla hieman silmien alapuolella. Vaakatason alapuolelle katsomisen etuna on, että se vähentää niin silmien väsymistä kuin kuivumistakin. Myös niska on näin luontevassa asennossa. Jos työtasoja pystyy säätämään, tietokoneen näyttö olisi hyvä laskea kymmenen senttiä näppäintasoa alemmaksi.

Pidä kyynärpäät lähellä vartaloa

Jätä näytön eteen tarpeeksi tilaa näppäimistölle ja etenkin käsien tukemiseen. Ovatko hartiasi rennot? Jos niissä on jännitystä, säädä työpöytäsi niin, että kyynärpäät pysyvät lähellä vartaloa ja ne saavat tukea joko pöydästä tai tuolin käsinojista. Tuolin käsinojien tulisi aina olla mahdollisimman lähellä vartaloasi. Katsele työpöytääsi ja siirrä kaikki tarvitsemasi välineet lähellesi niin vältyt turhalta kurottelulta.

Opettele uutta

Tietokoneen näppäimistön ja hiiren pitää olla samalla tasolla. Älä jumita vain yhteen asentoon vaan opettele käyttämään hiirtä molemmilla käsillä. Ranteet ja kyynärvarret on tärkeää saada tuettua sekä näppäimistön että hiiren eteen. Muista myös, että kyynärvarsien tulisi pysyä koko ajan lähellä vartaloa. Hiirikäden rasitusta voi vähentää opettelemalla näppäinkomentoja, jotka vähentävät huomattavasti ranteen kuormitusta.

Älä istu koko ajan

Jatkuva istuminen rasittaa selkää, joten vaihtele työasentoja ja tee osa työstäsi seisten. Pidä istumisessa taukoja aina puolen tunnin välein ja käy jaloittelemassa. Istuenkin voi virkeyttää jäseniä esimerkiksi pyörittelemällä nilkkoja ja venyttelemällä käsiä ja pyöristämällä rintakehää. Pyörittele myös hartioita ja jumppaa sormia puristamalla niitä nyrkkiin ja auki.

Lue lisää:

MTV3 Koti:

Lähteet: Työterveyslaitos, Suomen Työnäköseura, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö

Kuva: Shutterstock

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot