Mainos
Mainos

Tällaisia vanhempia opettajat vihaavat salaa

Yleisesti ottaen vanhemmat ovat mahtavia, mutta jotkut heistä saavat opettajat haaveilemaan kesälomasta, ennen kuin lukuvuosi on edes alkanut.

Parenting.com-sivusto listasi vanhempityypit, joita opettajat vihaavat salaa. Listaus on tehty ala-asteen opettajan havaintojen perusteella. Hänen mukaansa opettajat kertovat jatkuvasti, että oppilaat ovat paras asia heidän työssään ja vanhemmat taas huonoin.

1. Vanhempi, joka pitää lastaan erityislaatuisena

Kyllä, lapsesi on erityinen, mutta niin ovat kaikki muutkin luokan oppilaat. Ei, sinun lapsesi ei ole tarpeeksi erityinen, jotta hänen ei tarvitsisi tehdä kotiläksyjä, tulla tunnille ajoissa tai seurata opetusta.

Vanhempien tulisi ymmärtää, että säännöt pätevät kaikkiin lapsiin. Nämä samaiset vanhemmat ovat vakuuttuneita myös siitä, etteivät heidän lapsensa tee ikinä mitään väärää.

2. Vanhempi, joka olettaa kaiken tapahtuvan itsestään

Kaikki vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa olisivat hyviä koulussa. Mutta tämä vanhempi kuitenkin haluaa lapsensa saavan parempia arvosanoja tai lukutaidon kasvavan näkemättä vaivaa sen eteen.

Vaikka opettaja kuinka selittäisi, miten tärkeää on lukea yhdessä iltaisin, vanhempi yrittää vältellä kaikkea, missä hänen pitäisi itse olla osallisena.

3. Vanhempi, joka ei käänny opettajan puoleen

Tämä vanhempi on tuohtunut jostakin, mitä on tapahtunut luokassa, mutta ei keskustele asiasta opettajan kanssa. Sen sijaan, että hän puhuisi suoraan opettajan kanssa, hän menee puhumaan asiasta koulun rehtorin kanssa.

Vanhemman tulisi kuitenkin ensisijaisesti kääntyä opettajan puoleen, jos asia koskee hänen luokallaan tapahtunutta asiaa.

4. Kontrolloiva vanhempi

Onko tälla vanhemmalla hallussa täydellinen teleporttaustaito? Hän on kaikkialla. Tämän vanhempi ei anna tilaa lapsilleen edes sitoa omia kengännauhojaan, huolehtia tavaroistaan tai oppia omista virheistään.

5. Vanhempi, joka ei ole ikinä paikalla

Vanhemman nimi on listassa, mutta onko hän oikeasti olemassa? Tämä vanhempi ei koskaan ole mukana, ja se on huolestuttavaa, sillä osallistuvat vanhemmat auttavat lapsiaan menestymään.

On ymmärrettävää, että vanhemmilla on omia kiireitä työnsä kanssa, mutta olisi kuitenkin tärkeää osallistua edes vanhempainiltaan.

6. Kaiken varmistava vanhempi

Jos opettaja saa viestin kello 23, hänen ei tarvitse tarkistaa, keneltä se on. Viesti on vanhemmalta, joka haluaa vain tarkistaa ja varmistaa jotakin koskien seuraavaa päivää. Joka kerta opettajan sähköpostilaatikossa on yksi, tai kuusi, sähköpostia tältä vanhemmalta.

7. Keskenään kinastelevat vanhemmat

Vanhemmat ovat molemmat lapsen huoltajia, mutta tappelevat kaikesta. He näyttävät kilpailevan siitä, miten saisi itsensä näyttäytymään mahdollisimman hyvässä valossa ja toisen mahdollisimman huonossa.

He eivät koskaan ole perillä asioista keskinäisen kommunikaation puutteen vuoksi. Tällaisessa tilanteessa lapsi kärsii aina.

8. Pomovanhempi

Tämä vanhempi tuo taloustajunsa luokkahuoneeseen ja varmistaa, että opettaja ymmärtää olevansa hierarkiassa tämän vanhemman alapuolella. Hän ilmoittaa opettajalle olevansa johtaja, eikä pidä opettajaa itsensä veroisena.

9. Opettajia vihaava vanhempi

Vanhempi uskoo, että opettaja valitsee työnsä pitkien kesälomien takia tai että työ on vain varasuunnitelma. Tämä vanhempi saattaa jopa luulla, että opettaja vihaa hänen lastaan.

Vanhempi on vakuuttunut, että kaikki on aina opettajan tai hänen kollegoidensa vika.

10. Draamaa rakastava vanhempi

Tämä vanhempi suurentelee jokaista pientäkin asiaa. Hän tekee aina kärpäsestä härkäsen. Draama ei ole ohi, ennen kuin koulun johtokunta on vedetty siihen mukaan ja jokainen vanhemmista on kuullut tapauksesta varmasti.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme