Mainos
Mainos

Talopaketti, osa 5

Vastaanotto ja pystytys

Mitä on otettava huomioon sitten siinä vaiheessa, kun talotehtaan edustajan luona ollaan laittamassa nimeä paperiin? Mitä toimitusehdot pitävät sisällään?

Kannustalojen alue-edustaja Arja Saranpää hahmottelee ostajan muistilistaa seuraavasti:

- Ensinnäkin on tietysti oltava hyvin selvillä siitä, mikä on talon pohja tämä katsotaan ja varmistutaan siitä, että kaikki osapuolet varmasti puhuvat samasta asiasta. Sitten käydään yksityiskohtaisesti läpi koko toimitussisältö: minkälainen on ulko-ovi ja millaiset ikkunat. Luettelo on pitkä, ja periaattessahan me olemme vastuussa siitä, että asiakas todella ymmärtää mihin on nimensä pistämässä.

Täällä pääkaupunkiseudulla olemme mahdollisuuksien mukaan esitelleet asiakkaalle vastaavanlaisen talon jo valmiina tai rakennusvaiheessa. Siksi hän on yleensä jo nähnyt varsin lähelle sen, mitä on ostamassa.

Käytäntö on osoittautunut toimivaksi. Hyvin harvoin tulee toimitusvaiheessa hämmennystä, yleisempää on ällistys siitä, että tuliko sitä tavaraa todella näin paljon.

Saranpää muistuttaa myös pienellä painettujen tekstien lukemisen tärkeydestä yleensä nämä ovat lakisääteisiä yksityiskohtia, joissa on lueteltu sekä osatajn että myyjän oikeudet ja velvollisuudet.

Rekka tulee oletko valmis?

Ennen rekan tuloa tontille osatajan on tehtävä valmistelutyöt valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti. Tavaraa tulee todella paljon, eikä kaikkea suinkaan käytetä välittömästi. Sitä on varastoitava ulkosalla tarvitaan siis tasaiset laskualustat (trukkilavat ovat erinomaisia!), pohjat ja peitteet. Pystyttäjiä varten tontin on oltava raivattu, tasainen ja kova tietylle etäisyydelle sokkelista. Nämä ovat asioita, jotka vastaava mestari osaa unissaankin ja pitää kyllä huolen siitä, että ne tulevat myös rakentajan tietoon.

Kauppasopimuksessa on sovittu toimitusviikko ja tehtaan yhteyshenkilö. Hän ilmoittaa hyvissä ajoin ostajalle tarkan ajankohdan, jolloin rekka tulee kaartamaan tontille. Joustovaraa toki annetaan, sillä useinhan aikataulut muuttuvat. Ensikertalaisen rakentajan onkin parasta antaa yhteydenpito tehtaalle vastaavan mesun tehtäväksi; harvemminhan harrastaja osaa sanoa, ovatko perustukset valmiit nyt vai vasta kahden viikon kuluttua.

Pystyspäivän alkaessa olla käsillä on jo tarkistettu perustusten mitoitukset ja tasaisuudet. Samat asiat käydään vielä läpi pystytysporukan kanssa.

Kuorman saavuttua tarkastetaan ensimmäiseksi, ettei siinä näy kuljetusvaurioita. Lasketaan sisältö: onko kuormassa ne tavarat ja tuotteet mitä pitää.

Nosturi on tilattu paikalle riittävän aikaisin. Joskus rekassa osturi, mutta tontista ja rakennuksesta riippuen sen ulottuvuus ei ehkä riitä tavaran parhaaseen mahdolliseen sijoitteluun pystytystyön sujumisen kannalta (anna mestarin päättää tämä asia!)

Kaikkea tavaraa ei käytetää heti, vaan se nostetaan maahan (siihen mestarisi päättämään, sopivaan paikkaan) odottamaan käyttöönottoa. Nyt ne kuormalavat tulevat hyvään käyttöön! On pidettävä huoli kosteuskatkosta, eli maakosteus ei saa nousta tehtaalla niin hyvissä olosuhteissa valmistettuihin elementteihin.

Pystytysporukka aloittaa työt parhaimmillaan saman tien; usein sitä kuitenkin joutuu odottelemaan ehkä useita päiviä. Tavarat on suojattava vuokrapeitteet ovat kullanarvoista tavaraa Suomen suvessakin, talvesta puhumattakaan.

Itse pystytys käy rutinoituneelta porukalta kerrassaan kunnioitettavaa vauhtia. Talon nouseminen tietysti riippuu valmistajasta ja sen käyttämästä ratkaisusta sekä pystytyksen laajuudesta; parhaimmillaan talo on pystyssä päivässä, joskus menee muutamia viikkojakin.

Kuvissa näkyy Kannustalojen paketin pystytystä pääkaupunkiseudulla syksyllä 2002. Työvaiheet ovat nopeasti - ja yksinkertaistaen - lueteltuna suunnilleen seuraavanlaiset:

- tarkastetaan paikat
- siistitään alaohjauspuut ja kiinnitetään niiden päälle villakaista
- nostellaan elementit paikalleen nosturilla alkaen sopivasta nurkasta - näin aloituksesta tulee tukeva. Elementtien väliin tulee villakaistat.
- tarkastetaan linjat ja tuetaan seinä tilapäisesti reivoilla
- jatketaan elementtien asentamista, kunnes seinät ovat pystyssä
- nostetaan kattoristikot paikalleen
- kiinnitetään aluskate

Kauhukertomukset yleensä satua, ole silti tarkkana

Oli kyse sitten uudesta tai vanhasta talosta, usein näyttää siltä, että niin osatajan kuin myyjänkin kohdalta olisi kyse hirmuisesta uhkapelistä. Pelottelutarinoita kerrotaan pitkin kyliä ja kaupunkeja. Uskaltaako kukaan enää enempää myydä kuin ostaakaan?

Talokaupan todellisuus näyttää aika toisenlaiselta. Suomessa pystytetään tätä nykyä vuosittain vajaat 7000 talopakettia. Kuluttajavalituslauta käsittelee vuosittain noin 20 niihin liittyvää valitusta. Siis kaksikymmentä seitsemästä tuhannesta!

Toisella tavalla sanottuna: noin yksi 350:stä talopakettitoimituksesta tai pystytyksestä pitää sisällään sellaista vikaa, että se viedään kuluttajavalituslautakuntaan saakka.

Ja näistäkin osa on sellaisia, joissa asiakas joutuu korvauksiin talotehtaalle muutettuaan mielensä toimituksen suhteen!

Tämä ei suinkaan poista tarkkana olemisen vaatimusta. Haavojaan ei kannata jäädä nuolemaan hiljaisuudessa, sillä maksutonta apua on tarjolla. Mutta kenen puoleen käännytään? Näin neuvoo Kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäki:

- Talopakettikauppaa koskevat asiat voidaan jakaa kahteen eri ryhmään: jos puhutaan sopimuksista ja markkinnoinnista, toimivalta on kuluttaja-asiamiehellä ja kuluttajavirastolla. Jos taas on kysymys yksittäisistä riita-asioista - eli on erimielisyyttä talopakettitoimittajan kanssa toimituksen sisällöstä tai virheistä - toimitus on jollain tapaa virheellinen, pystytys viivästyy tai Ptehdään väärin - puhutaan yksittäisestä riita-asiasta, jossa toimivalta on kuluttajavalituslautakunnalla ja siihen liittyen kunnalliisilla kuluttajaneuvojilla.

Valituksen tekeminen kuluttajavalituslautakuntaan on maksutonta; samoin asian käsittely. Kuluttaja ei siis häviä mitään tekemällä valituksen. Asia etenee siten, että asiasta tehdään kirjallinen ilmoitus lautakuntaan. Myös elinkeinoharjoittajalle varataan mahdollisuus sanoa sanansa asiassa.

Kun kaikki selvitykset on tehty ja asianomaiset kuultu,lautakunta voi tehdä asiassa ratkaisun - joka on kuitenkin luonteeltaan suositus, eikä siis oikeudellisesti sitova. Pääsääntöisesti elinkeinoharjoittajat noudattavat kuitenkin kuluttajavalituslautakunnan antamia suosituksia kyllähän sana äkkiä kiertää. Jos hän ei noudata suositusta, kuluttaja voi tietysti viedä asian oikeuteen.

Meihin voi ottaa yhteyttä oikastaan millä tavalla tahansa - kirjeitse, puhelimitse, sähköpostitse tai faksilla. Ilmoituksella ei ole mitään määrämuotoa, vaan se voi olla vaikka kirjoitettu käsin ruutupaperille. Valmiita kaavakkeita on kuitenkin saatavissa ja niitä kannattaa käyttää, sillä silloin siinä varmasti tulevat kaikki tiedot oikein. Samoin on myös asiaa käsittelevän lautakunnan työn kannalta hyvä, että kaikki tiedot ovat alusta pitäen oikein.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot