Mainos
Mainos

Tämä koti velkaannutti BB-Nikon

BB-Nikolle meinasi käydä köpelösti, sillä vuokrat olivat jääneet maksamatta ja velkasaldo kasvoi kasvamistaan. Katso kuvat kodista, joka uhkasi viedä miehen perikatoon.

Subin chat-juontajan urastaankin tunnettu Niko Saarinen oli jättänyt vuokriaan maksamatta 1800 euron edestä, sillä rahat menivät yleishyödyllisiin asioihin sekä kahden viikon Italian-matkaan ja 1200 euron koiranpentuun.

Nyt velka on kuitenkin hoidettu.

– Yhdessä olemme miesystäväni kanssa saatu rahat kasaan, minä olen niitä hieman enemmän kerännyt, Niko kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Pariskunnalla on vielä maksamatta muun muassa kytkykaupan puhelimet ja muuta pientä, mutta velkavankeudessa he eivät Nikon mukaan elä.

Big Brother talossa käväissyt mies on tunnettu juhlivasta elämäntyylistään ja myös oma koti on saanut siitä osansa

– Yleensä meidän juhlat on sellaisia, että tullaan tähän kahdeksalta, kahdeltatoista lähdetään baariin ja neljän aikaan tullaan tänne takaisin, Niko Saarinen kertoi asumistavoistaan toukokuussa.

Kerava saa jäädä

Niko on asunut 49 neliön Keravan kodissaan viiden vuoden ajan ja nykyisessä asunnossaan jo kolme vuotta. Poikaystävä muutti saman katon alle noin vuosi sitten.

Kerava saa jäädä

Niko on asunut 49 neliön Keravan kodissaan viiden vuoden ajan ja nykyisessä asunnossaan jo kolme vuotta. Poikaystävä muutti saman katon alle noin vuosi sitten.

Parasta Keravalla on Nikon mielestä se, että Helsinkiin pääsee nopeasti junalla, ja että äiti asuu ihan lähellä.

Tarkista Keravan asuntojen hintataso Jokakoti.fi-palvelusta täältä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme