Mainos
Mainos

Tanskalaistutkimus: Pomosi voi tehdä sinut onnettomaksi

Pitkään on uskottu, että suuri työmäärä saa ihmiset stressaantumaan ja jopa masentumaan. Tuore tanskalaistutkimus kuitenkin esittää, että epäoikeudenmukainen työilmapiiri asettaa työntekijät alttiiksi masentumiselle.

Tutkijat esittävät, että stressi ja masentuneisuus on helppo liittää suureen työmäärään, mutta uskomus voi olla väärä. Tutkimuksessa kävi nimittäin ilmi, että suurella työmäärällä ei ole lainkaan uskotun kaltaista vaikutusta.

Sen sijaan motivaatioperäiseen masennukseen voi johtaa epäoikeudenmukainen työilmapiiri, joka on monimutkainen ilmiö. Siihen liittyy muun muassa päätöksentekoprosessin epäjohdonmukaisuus, työntekijöiden välisen yhteistyön ja läpinäkyvyyden puute, työntekijöiden mielipiteiden huomiotta jättäminen, esimiehen puolueellisuus sekä se, kohteleeko esimies työntekijöitä ystävällisesti, harkitusti ja rehellisesti.

Tutkijat esittävät, että työhön liittyvältä masennukselta voitaisiin välttyä paremmin, mikäli johtaminen lähtisi työntekijöiden kunnioittamisesta ja työpaikan prosessit sekä rakenteet olisivat työntekijöille läpinäkyviä. Työntekijä on onnellisempi, kun hän saa mielipiteensä kuuluviin ja häntä kannustetaan ja innostetaan kehittymään.

Tutkimus julkaistiin kolmessa osassa vuosien 2012 ja 2013 välillä, mutta se on vasta hiljattain saanut mediahuomiota Tanskassa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot