Mainos
Mainos

Täydellisen sisustuksen salaisuus?

Ihailetko sinäkin koteja, joissa kaikki tuntuu olevan aina järjestyksessä, värit sointuvat toisiinsa loistavasti ja tunnelma on rauhallinen? Täydellisen sisustuksen salaisuus on yksinkertainen - sinun on vain kiinnitettävä huomiota oikeisiin asioihin.

Yksi onnistuneen sisustuksen tärkeimpiä sääntöjä on tavaroiden karsiminen - säilytä vain ne tavarat, joille on käyttöä. Heitä surutta pois esineet, joita et ole käyttänyt vuoteen, äläkä osta tilalle uutta - paitsi jos oikeasti tarvitset sitä.

Liiallinen tavarapaljous on monen kodin suurimpia ongelmia, sillä rauhallinen tunnelma syntyy puhtaista pinnoista ja muutamasta tarkkaan harkitusta esineestä.

Löytyykö seinältäsi esimerkiksi avohylly, jossa on sukulaistädiltä lahjaksi saatu maljakko, kasa naistenlehtiä ja sekalainen kokoelma uusia ja vanhoja koriste-esineitä? Raivaa hylly tyhjäksi tavaroista ja aseta sille korkeintaan muutama, käytettävä esine - esimerkiksi hyviä kirjoja ja yksi ruukkukasvi tai tuoksukynttilä.

Muista olla armoton - jos esineelle ei ole käyttöä, heitä se pois. Älä vie sitä ullakolle, kellariin tai autotalliin, sillä on todella pieni todennäköisyys, että tulet koskaan enää kaivamaan sitä sieltä käyttöösi.

Säilytysratkaisut kuntoon

Tiloja raivatessa löytyy luonnollisesti myös paljon säilytettävää tavaraa, mutta älä jätä kaikkea esille, vaan hanki kotiisi kauniita säilytyslaatikoita tai rasioita. Näin myös siivoaminen on helpompaa ja nopeampaa, kun sinun ei tarvitse siirrellä esineitä paikasta toiseen.

Myös kaappien sisältö kannattaa käydä läpi ja säilöä kaikki tavarat ja pikkuesineet erillisiin laatikoihin. Pyri siihen, että sinulla on mahdollisimman paljon paljaita pintoja käytössäsi, joilta löytyy vain muutama esine.

Lapsiperheissä järjestystä on luonnollisesti vaikeaa ylläpitää. Jos et halua tai pysty rajamaan lasten leikkejä heidän omiin huoneisiinsa, jaa niille mahdollisuuksien mukaan selkeät säännöt ja tilaa muista huoneista.

Olohuoneeseen saa tuoda leluja, kunhan ne eivät levittäydy koko taloon ja tavarat siivotaan pois leikin jälkeen.

Myös lastenhuoneissa toimivalla säilytyksellä on väliä - helpointa on hankkia esimerkiksi arkku tai suuri kannellinen laatikko leluille ja muille pikkutavaroille.

Yhtenäistä värimaailmaa, ylellistä materiaaleja

Kun olet päässyt turhista tavaroista eroon, on aika miettiä, miltä haluat olosi tuntuvan kodissasi - kaipaatko rauhaa vai energiaa, viihdytkö räiskyvien värien keskellä, vai nautitko hotellihuoneiden eleettömyydestä?

Jos kaipaat ympärillesi energiaa, valitse aurinkoisia ja vilkkaita sävyjä, mutta valitse ne huolella, jotta lopputulos ei ole rauhaton. Voimakkaita väriyhdistelmiä voit tasoittaa esimerkiksi harmaan ja valkoisen eri sävyillä.

Jos taas haluat kotisi olevan rauhallisuuden tyyssija, valitse sinne rauhoittavia värejä.

Rauhallisuuden ei kuitenkaan tarvitse olla synonyymi tylsyydelle - maalaa esimerkiksi seinä tummanharmaalla ja jätä kodintekstiilit ja huonekalut vaaleammiksi.

Muista, että vaalea ei ole vain valkoista, vaan se voi myös taittaa esimerkiksi violettiin, turkoosiin tai hentoon punaiseen. Älä myöskään unohda beigen, ruskean ja harmaan eri sävyjä.

Myös materiaalivalinnoilla on väliä - pehmeät matot, raskaasti laskeutuvat verhot ja puuvillasatiiniset lakanat ovat niitä pieniä arjen iloja, jotka saavat sinut viihtymään kodissasi entistä paremmin. Kiinnitä siis niihin huomiota.

Kuvat: Designers Guild/ Ikea/ Shutterstock

Hannele Järvelä/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme