Mainos
Mainos

Teuvon suunnitelma: Huhtakoukku

Mukava lapsiystävällinen ympäristö. Näin aluksi tuntuu mukavalta. Sisällä meidät vastaanottaa vauhdikas perhe. Ensimmäisenä silmään pistää eteisen täyteen sullottu naulakko. Eikä voi olla huomaamatta värien kirjoa, jota asunnossa riittää. Minkäänlaista yhtenäisyyttä ei asunnon väreistä löydy.

Keittiö on siisti ja mukavan kodikas, värimaailma on myös onnistunut. Kylpyhuone ja saunatilat eivät kuulu suunniteltaviin tiloihin, sillä siellä on vesivaurio. Lastenhuoneet ovat myös riemunkirjavia ja vanhempien makuuhuone vaatii jotain pehmeämpää väriä. Tavaraa on kertynyt kahden asunnon verran, siinä syy isomman asunnon hankintaan.

Aloitetaan stailaaminen maalaamalla eteinen täysin valkoiseksi, jotta saadaan rauhallinen yhtenäinen tila. Olohuoneen päätyseinä maitokahvin väriseksi ja muut seinät valkoisiksi. Tauluja sijoitellaan uusiksi ja niistä osa siirretään eteiseen.

Lastenhuoneisiin uudet värit verhoihin ja sänkypeitteisiin, sävyt otetaan seinien väreistä. Vanhempien makuuhuoneen ikkunaseinä maalataan valkoiseksi ja huoneeseen hankitaan valkoiset verhot ja päiväpeitto. Kesken loppunut kattolista poistetaan.

Olohuoneen ja eteisen ylälistat uusitaan ja lattiat hioataan. Piha olisi myös syytä kunnostaa ja siistiä.

500 euron budjetti oli järkytys! Summalla kyllä saa kaikki materiaalit, mutta pintaremontti on tehtävä itse. Raha olisi riittänyt materiaaleihin ja eteisen peililiukuoviin.

(Pientä pintaremonttia 7.11.2006)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme