Mainos
Mainos

Tiesitkö? Isänpäivä hyväksyttiin almanakkaan vasta 1987

Liput nousevat salkoon isien kunniaksi ja muistoksi jälleen tänään.

Isänpäivää vietetään aina marraskuun toisena sunnuntaina, puoli vuotta äitienpäivän jälkeen.

Isänpäivää vietto on tullut Pohjoismaihin Yhdysvalloista. Ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat päivää juhlittavaksi kaikissa Pohjoismaissa vuonna 1949. Koska äitienpäivää juhlitaan keväällä, päätettiin isänpäivää juhlia syksyllä samaan aikaan kaikissa Pohjoismaissa.

Isänpäivä ehti olla merkittynä Yliopiston almanakkaan 1970-1972, mutta ilman Helsingin yliopiston lupaa, joten se poistettiin. Vakiintuneena juhlapäivänä isänpäivä hyväksyttiin almanakkaan vuonna 1987.

Miksi ei myös isänpäivä?

Länsi-Virginiassa Yhdysvalloissa vietettiin ensimmäistä kertaa muistopäivää isien kunniaksi vuonna 5. heinäkuuta 1908. Muistopäivää vietettiin kirkossa joulukuussa 1907 tuhoisassa hiilikaivosräjähdyksessä kuolleiden 362 miehen muistoksi.

Seuraavana vuonna nainen nimeltään Sonora Louise Smart Dodd alkoi ajaa isille omaa muistopäivää kuunneltuaan kirkossa äitienpäivämessua Spokanessa, Washingtonissa.

Koska äidit olivat vain paria vuotta aiemmin saaneet oman päivänsä, miksei isiä voitu myös juhlia, Dodd mietti. Hänen äitinsä oli kuollut synnytykseen ja isä oli leskeksi jäätyään kasvattanut kuusi lasta yksin.

Ensimmäistä osavaltion laajuista isänpäivää vietettiin Washingtonin osavaltiossa 19. heinäkuuta 1910, josta se hitaasti levisi koko Yhdysvaltoihin. Vuonna 1924 Yhdysvaltain presidentti Calvin Coolidge suositteli osavaltioita tunnustamaan isänpäivän juhlapäiväksi.


 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme