Mainos
Mainos

Tiesitkö: Tästä syystä hyttyset majailevat pihamaallasi

Hyttyset aiheuttavat monelle kutisevia paukamia, allergisille joskus voimakkaampiakin oireita. Niitä voi lievittää antihistamiinilla ja kortisonivoiteella. Hyttyset lisääntyvät seisovassa vedessä, minkä vuoksi piha-astiat ja kastelukannut kannattaa tyhjentää.

Tutkija Juha Jantunen Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutista kertoo, että hyttysten toukat elävät seisovassa vedessä, kuten lammikoissa ja ojissa. Rantavesissä kasvavat hyönteisten toukat ovat kalojen ruokaa ja monet linnut muuttavat pohjoiseen pesimään takuuvarman hyönteisravinnon vuoksi.

– Hyttyset pystyvät lisääntymään myös sadevesiastiaan tai kastelukannuun jääneessä vesitilkassa. Älä siis kasvata hyttysiä pihallasi. Tyhjennä piha-astiat tai pistä kannet päälle, ohjeistaa Juha Jantunen Allergia- ja ympäristöinstituutista.

– Tänä kesänä hyttysiä on tulossa paljon, koska lumet sulivat myöhään ja lammikoita riitti pitkälle kevääseen. Lämmin toukokuu takasi hyvät olosuhteet toukkien kasvulle.

Hyttyset ovat liikkeellä varjoisissa metsissä, pilvisellä säällä ja illan hämärtyessä. Hyttysten ininän välttää parhaiten auringonpaisteella ja kovalla tuulella. Avoimet aurinkoiset paikat ovat puolestaan paarmojen valtakuntaa.

Hyönteisten määrää voi vähentää myös linnunpönttöjen avulla.

Lähde: Allergia- ja astmaliitto

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot