Mainos
Mainos

Tiilikatto moderniin perinnetaloon

Pystytyksen jälkeen perinnetaloon asennettiin tiilikatto. Kattotuolien päälle pantiin aluskate, jonka lomituksen tulee olla vähintään 15 cm. Sen päälle kiinnitettiin 25 x 50 mm tuuletusrimat ja näihin puolestaan ruoteet. Ruodejako on usein merkitty valmiiksi piirustuksiin, mutta ellei näin ole, sen voi laskea itsekin. Alimman rivin tiilien on ulotuttava muutaman sentin verran otsalaudan yli, jotta syntyy riittävä "tippanokka".

Ennen tiilien nostamista katolle kattoruoteiden väliin pitää kiinnittää lumiesteiden ja muiden kattoturvatuotteiden kiinnityspuut. Ne on ruuvattava lujasti paikalleen – naulat eivät tässä tapauksessa riitä. Tiiliniput on kätevintä jakaa katolle sopivin välimatkoin; hyvä nyrkkisääntö on panna merkki joka toiseen ruodeväliin 1,5 metrin välein. Tämä on yhden nipun etenemä, joten kun laittaa nipun merkin kummallekin puolelle, tiiliä ei tarvitse kantaa montaakaan ylimääräistä askelta. Ennen tiilien paikalleen latomista on vielä asennettava jiiripellitykset. Niiden laidoilla on hyvä käyttää puolikastiiliä, jolloin kapeat tiilensuikaleet jäävät kokonaan pois. Otsalaudan takana on korokerima, johon kiinnitetään lintusuoja.

Sen jälkeen voidaankin latoa ensimmäinen tiilirivi – oikealta vasemmalle – ja naulata se paikalleen, ettei tuuli tai lumi pääse irrottamaan alimpia tiiliä paikaltaan. Seuraavaksi ladotaan tiilirivi oikeaan reunaan, harjalle saakka: sen mukaan saadaan tarkastettua ja merkattua tämän suuntainen suora linja. Ritsilangalla voi lisäksi ampua ruoteisiin apuviivoja, joista voi työn edetessä pitää silmällä, etteivät linjat ala "kaataa". Perinnetaloon valitussa tiilimallissa oli muutaman millin liikkumisvara, joka osaltaan helpottaa rivien pysymistä ojennuksessa.

Harjalle tulee harjatiili, jonka alle pannaan erityinen muoviprofiili estämään lumen joutuminen harjatiilen alle. Profiilissa on myös pienet reiät ilmankierron takaamiseksi. Aidon tiilikaton kruunaavat tietysti betoniset reunatiilet. Ne kiinnitetään aina ruuveilla, minkä takia niissä olevat apureiät on avattava ennen kiinnittämistä. Muuten ne saattavat haljeta ruuvauksen yhteydessä.

Tiilikatossa on ulkonäön lisäksi muitakin hyviä puolia: se eristää erinomaisesti ääntä ja tasaa lämpötiloja.

Tiilet: Benders Kattotiili Oy, www.benders.fi

(JKA 2.3.2007)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme