Mainos
Mainos

Tiina Klemettilä

Tiina Klemettilän aamut ovat ihania jopa neljä kertaa viikossa - eivätkä hassumpia niinä kolmena jäljellejäävänäkään jolloin hän jää kotiin. Ihana Aamu helpottaa aamun rutiineja - ei lasten herättelyä, ei aamiaisen laittoa, ei ripsivärin sudintaa. Kaikki tämä tulee talon puolesta työpaikalla. Ne kolme muuta aamua omassa huushollissa sujuvat mukavasti perheen kera. Tiina on nauttinut Ihanan aamun tekemisestä ja uskoo, että tunne säilyy kevään loppuun asti.

Nimi: Tiina Klemettilä Ikä: 36

Perheen koko: puoliso Petteri, lapset Jaakko 8 ja Emma 7, sekä kissa Maija Kattis Hermione alle vuoden

Unelmakoti:

nykyinen, itse rakennettu, Petterin taidonnäyte, omakotitalo Sipoon Landbossa. Meidän näköinen ja oloinen, ei naarmuton, pölytön eikä ihan valmis mutta meidän pesä

Mikä kotona ärsyttää:

Kun ei jaksa siivota. On kiva koti niin pitäisihän se pitää kivassa kunnossakin. Oma laiskuus siis nyppii.

Rakkain huonekalu:

Onkohan se sohva, sänky vai se vanha kaappi? Sohva on koko pesueen suosikki, niin iso, että siihen mahtuu koko porukka vaivatta. Höyhentyynyt upottavat ja rentouttavat. Sängyssä on samat periaatteet, kummasti sinnekin tunkee perhe viikonlopun aamuina, kissaa myöten. Pesiminen on kivaa! Mutta sellaisista huonekaluista joissa ei voi maata, on satavuotias talonpoikaiskaappi ihanin. Tuttavien kunnostama - Koirasen Eskolle kiitos!

Mieluisin paikka kotona: No se sohva ja sänky! Kodin parhaat värit: Lämmin keltainen ja kerman valkoinen, saviruukun oranssilla terästettynä. Lämmin tunnelma olla pitää!

Mihin käyttäisit remonttireiskaa?

Saisi listottaa eteisen katon!

Eniten käyttämäsi ruuanlaittoväline:

Kattilat ja paistinpannut. Perhe syö joka ikinen päivä.

Miltä kotonasi tuoksuu? Näin talviaikaan ihan pikkuisen savulta, tai oikeastaan tulelta ja puulta, meillä lämpiää kaakeliuuni päivittäin.

Siivousvinkkisi:Sammunta valot ja sytytä kynttilät, aurinkoisena päivänä käytä sälekaihtimia, kun pölyä ei nää, se ei haittaa.

Pakkomielteet pyykinkäsittelyssä:

Pesen kaiken äkkiä, mutta puhdas pyykki jää käsittelemättömiksi ja käsittämättömiksi kasoiksi!

Lempiruokasi:

Kaikki missä on perunaa ja sipulia hyvin haudutettuna.

Juomasekoituksesi:vihreä tee on tehnyt ainakin minut riippuvaiseksi

Paras reseptisi:

Isoäidin kauralastut

2 dl suuria kaurahiutaleita (niin suuria kuin vaan löytyy) 75 grammaa sulaa kuumaa voita 2 kananmunaa 1,5 dl sokeria 2 rkl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta

Sekoita kaurahiutaleet ja kuuma voi. Vatkaa munat ja sokeri keskenään, lisää jauho-jauheseos ja kaurahiutalevoiseos. Taikina on todella löysää, mutta pitää ollakin. Äläkä yritä tehdä tuplataikinaa, se ei kestä seisottamista. Laita pellille harvakseltaan noin teelusikallinen taikinaa, leviää reippaasti. Paista 175-200 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia, kunnes reunat ovat ruskeita. Lopputuloksena pitäisi olla pitsimäisiä, reikäisiä ihanan ohuita reunoilta nekuttuneita lastuja!

(MTV3i)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme