Mainos
Mainos

Toimisto asunnoksi: lattialämmitys pesuhuoneeseen

Edellisessä jaksossa aloitimme toimistotilan muuttamisen kodiksi rakentamalla kosteiden tilojen väliseinän siporex-harkoista. Nyt jatkamme samassa tilassa mutta tällä kertaa lattian osalta - asennamme lattialämmityksen ja valamme laatan.

Sähkölattialämmityksen asentaminenhan on valtuutetun sähköliikkeen tehtävä. Tilaajan kannattaa kuitenkin tarkastaa suunnitelmia tutkiessaan etenkin se, ettei suunnittelija ole - kuten edelleenkin silloin tällöin tapahtuu - mitoittanut kaapelointia niin niukaksi, että sitä riittää saunan puolella vain juuri ja juuri ovensuuhun. Lattialämmityksen tehtävä on kuitenkin toimia muunakin kuin vain mukavuustekijänä, eli kuivattaa saunaa kylpemisen jälkeen. Kaapelin pituus mitoitetaan wattimäärän, tilan ja lämmitystarpeen mukaisesti.

Kaapeli on sidottava verkkoon riittävän tiheästi - vähintään puolen metrin välein. Tällä estetään sen liikkuminen valun aikana. Erityisen tarkkana on oltava pumppuvalun suhteen, jossa massaa tulee tuutista todella kovalla paineella. Pahinta mitä voi tapahtua on se, että kaapeli menee jossain kohdassa päällekkäin itsensä kanssa: sellaisesta kohdasta se palaa hyvin helposti puhki.

Ammattilaisilla on kaapelin kiinnittämiseen oma, näppärä työkalunsa mutta myös tavallisia nippusiteitä voi käyttää. Niistä on leikattava ylimääräinen muovin osa sivuleikkurilla pois ja paksumpi lukko-osa käännettävä mieluiten alaspäin.

Ennen valua sähkömies vielä tarkastaa mittareillaan kaapelin eheyden. Tarkastuksesta tehdään pöytäkirja, josta arvot voidaan myöhemminkin tarkistaa.

Laatan valamisen voi tehdä muukin kuin ammattimies. Tarkkana tässäkin on oltava: märkätiloissa kun ollaan, kaadosta on pidettävä huoli.

Seiniin mitataan ensimmäiseksi apuviivat. Näiden ei tarvi olla laatan pinnan korkeudella; pääasia on, että ne ovat ehdottomasti vaakasuorat, koska niistä tarkastetaan työn kuluessa etäisyys laatan pintaan. Reunoille tehdään ensimmäiseksi penkit, joiden korko tarkastetaan seinässä, yläpuolella olevasta apuviivasta mittakepin avulla. Kaadon suuruus riippuu laatoitettavasta tilasta - tällaisessa pienessä tilassa riittää, kun reuna on puolitoista, kaksi senttiä viemäriä korkeammalla.

Ensin tehtiin saunan puoli. Se hierrettiin tasaiseksi ja sitten siirryttiin pesuhuoneeseen. Lienee sanomattakin selvää, että kannattaa olla jättämättä itseään mottiin - oven edusta tehdään viimeiseksi.

Eri valumassat eroavat jonkin verran toisistaan. Tälle valmistaja lupaa kävelykestävyyden jo kolmen tunnin kuluttua ja vedeneristys voidaan tehdä - tietenkin hiukan olosuhteista riippuen - vuorokauden kuluttua. Siihen palaamme ensi viikon jaksossa.

(JKA 14.10.2005)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme