Mainos
Mainos

Top 10: Tiedätkö missä päin maailmaa elinajanodote on pisin?

Pitkän iän salaisuudeksi povataan milloin kylmää, milloin lämmintä säätä, milloin negatiivista tai positiivista mieltä tai terveellisiä tai epäterveellisiä elämäntapoja. Mutta tiedätkö päin maailmaa elinajanodote on oikeasti pisin? Discovery Fit & Health -lehden mukaan meillä olisi opittavaa ainakin ruotsalaisilta.

Discovery Fit & Health -lehti listasi maat, joissa elinajanodote on pisin. Suomessa elinajanodote on vuonna 2008 naisilla 82 vuotta ja miehillä 76, yhteinen elinajanodote on 79 vuotta.

Suomalaisten elinajanodote on muutaman vuoden lyhyempi kuin naapurimaassa asustavien ruotsalaisten, mikä johtuu muun muassa sepelvaltimotaudin yleisyydestä ja väkivallasta. Yleisesti pitkä elinajanodote on maissa, joissa on laadukas terveydenhuolto, terveelliset elämäntavat, pieni lapsikuolleisuus ja turvalliset oltavat.

Näissä maissa elinajanodote on pisin:

1. Andorra: 83,51 vuotta

Vielä ennen toista maailmansotaa Andorra oli köyhä maa, mutta nykyään turismin ansiosta sen talous kukoistaa, minkä vuoksi myös asukkaat saavat nauttia hyvinvointivaltion eduista, minkä lisäksi alueella suositaan terveellistä ruokavaliota.

2. Macao: 82,19

Macao on Kiinan erityishallintoalue Etelä-Kiinassa. Sen talous on kasvussa ja terveydenhuoltoon panostetaan, mikä osaltaan selittää pitkää elinajanodotetta. Myös terveellinen ruokavalio ja runsas liikunta pitävät huolta kansasta

3. San Marino 81,71 vuotta (jaettu sija)

Yksi Euroopan pienimmistä valtioista on rikas ja suurin osa tehtävästä työstä on kevyttä ja turvallista toimistotyötä.

3. Singapore: 81,71 vuotta (jaettu sija)

Taloudellisesti vauras Singapore on panostanut terveydenhuoltoonsa, ja se näkyy muun muassa pitkänä elinajanodotteena.

5. Hong Kong: 81,59 vuotta

Terveellinen ruokavalio ja vähäinen lihansyönti takaavat sen, että ylipaino on harvinaista ja esimerkiksi sydänsairaudet ja syöpätaudit ovat vähäisiä.

6. Japani: 81,25 vuotta (jaettu sija)

Japanissa vain kolme prosenttia kansasta on ylipainoisia, mikä johtuu muun muassa runsaasti kasviksia sisältävästä ruokavaliosta ja runsaasta liikunnan harrastamisesta.

6. Ruotsi: 80,51 (jauettu sija)

Ruotsalaiset nauttivat laadukkaasta terveydenhuollosta ja esimerkiksi tupakointi on vähäisempää kuin muissa kehittyneissä maissa: ruotsalaisista noin 17 polttaa tupakkaa.

8. Sveitsi: 80,51 vuotta

Vauraan maan kansalaiset syövät terveellisesti ja terveydenhuolto on laadukasta.

9. Australia: 80,50 vuotta

Australiassa elinajanodote on 80,5 vuotta, mikä on yksi maailman pisimpiä. Sen tosin odotetaan pienenevän tulevaisuudessa, sillä ylipaino-ongelma on hiljalleen siirtymässä myös australialaisten ongelmaksi.

10. Guernsey: 80,42 vuotta

Ranskan Normandian rannikolla sijaitsevan maan tärkein taloudellinen lähde on turismi ja puutarhanviljely on suosittua. Kuulostaa rentouttavalta. Lisäksi alue on myös erittäin varakas ja verotus on alhaista.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme