Mainos
Mainos

Törmäsitkö erityisen ärhäkkään ampiaiseen? Tästä se johtuu

Ampiaiset tuntuvat olevan loppukesästä aggressiivisempia kuin alkukesästä. Tunne pitää paikkansa, sillä ampiaisten käytös muuttuu selvästi loppukesästä.

Käytöksen muutos johtuu siitä, että ampiaiset jäävät niin sanotusti työttömiksi.

– Kuningatar jättää pesänsä loppukesällä ja hakee talvehtimispaikan. Silloin työläiset menettävät elämänsä tarkoituksen, koska niillä ei ole enää toukkia hoidettavanaan. Sen vuoksi meillä on loppukesällä usein ongelmia "hullujen" ampiaisten kanssa, kertoo hyönteistutkija Lena Huldén.

Samalla työläiset myös menettävät kotinsa ja siksi ne eksyvätkin entistä helpommin sisätiloihin ruoanhakumatkallaan. Niitä houkuttelee erityisesti makeat tuoksut, kuten hedelmät.

Karkota tai nappaa ansaan

Ampiainen voi uhattuna pistää, joten sitä ei kannata huitoa. Sen sijaan sille voi rakentaa kätevän ansan. Hunajalla höystettyä -blogi neuvoo laittamaan tyhjään muovipulloon esimerkiksi makeaa mehua tai hunajalla makeutettua vettä. Tuoksu houkuttaa ampiaisen pulloon, mutta se ei pääse pullosta pois sinne kerran jouduttuaan.

Ampiaisia voi myös yrittää karkottaa sisätiloista paistamalla pannulla rasvaa tai sipulia tai keittämällä kattilassa viinietikkaa. Kokeile myös työntää valkosipulinkynsiä sitruunaviipaleisiin.

Kuningatar talvehtii, mutta työläiset ja koiraat kuolevat viimeistään lokakuussa ilmojen kylmetessä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme