Mainos
Mainos

Tosinuoret omakotirakentajat: kiviseiniin värilliset tasoitteet

Edellisellä kertaa rakennettiin märkätilan väliseinä kivestä ja nyt se sitten tasoitetaan. Viereen oli kyllä noussut muutakin seinää: myös palomuuri on nyt paikallaan.

Ennen pintatasoituksen tekoa Ari oli vetäissyt pohjatasoitteen; isosta hommasta ei kuulema ollut kyse, kun seinä oli huolellisesti tehty ja pinta siksi suora. Kertatasoitus riitti.

Pintatasoitteeksi valittiin värillinen hiertolaasti. Tämä on itse asiassa julkisivupinnoitetta, mutta se sopii kerrassaan mainiosti käytettäväksi myös sisätiloissa. Sävyjä löytyy yli 40, joten nirsommankin kuvittelisi löytävän haluamansa. Erinomainen puoli on myös se, että pinta on heti valmis: se ei kaipaa enempää maalia kuin muitakaan pintakäsittelyjä.

Ennen pintatasoitteen levittämistä pinta kostutetaan reippaasti. Harja on oikein hyvä työväline. Tämä lisää työaikaa ja tartunta paranee aivan oleellisesti, kun jo kuivumaan päässyt pohja ei vedä kosteutta uudesta laastikerroksesta.

Laastin voidaan sekoittaa jo ennen kostutusta, sillä siihen on varattava oma aikansa: ensin seosta sotketaan tarmokkaasti poravispilällä vähintään kolme minuuttia ja sen jälkeen seoksen on annettava asettua vähintään 10 minuutin ajan.

Laasti levitetään seinään leveällä liipillä. Muurarinkauhalla nostellaan paljusta laastia liipin päälle ja työnnetään ripein liikkein seinään "luuta myöten". Materiaalihukka voi aluksi olla melkoinen, kun laastia menee lattialle enemmän kuin seinään, mutta pianhan työ tekijäänsä opettaa.

Tässäkin on mainio paikka kahden tekijän työporukalle: toinen levittää liipillä, toinen hieroo pinnoitteen seinään teflon- tai muovilatalla.

Hiertämisessä on muistettava liikkeen samanlaisuus: jos sitä vaihtelee, pinnasta tulee epätasainen. Onhan se tietysti oman käden jälki, mutta eri asia sitten onkin, haluaako tekijä sen jäävän näkyvän.

Jos laastikerros nyt jää ohueksi ja pohja paistaa läpi, kyseessä ei ole virhe. Varsinkaan vaaleaa pintaa hierrettäessä on vaikea saada kertahierrolla valmista. Silloin vain odotellaan kaikessa rauhassa seuraavaan päivään ja vedetään toinen kerros.

Budjetti - väliaikatietoja

Ari oli myös laskeskellut rahan kulumista. Alkuperäinen budjettihan laadittiin 160 - 180000 euron haarukkaan.

Tässä vaiheessa rahaa on kulunut 121000 euroa. Huomattavia menoeriä on vielä tiedossa: esimerkiksi lämmityslaitteisto. Ja ennen kaikkea yksi ansa, jossa monella saattaa karata mopo käsistä - pinnoitteet ja kalusteet. Sen tarjonnan sokaisemana huolellinenkin rakentaja saattaa vielä loppusuoralla sortaa budjettinsa hyvin nopeasti. Malttia kysytään!

"Tietysti meilläkin ruokahalu kasvoi syödessä," Ari arvioi. "Mutta ei liikaa: se 160000 ei tule riittämään, mutta 180000 euroa ei myöskään ylitetä. Nyt näyttäisi asettuvan noin 175000 euron paikkeille."

(JKA 9.1.2005)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot