Mainos
Mainos

Tule joulu valkoinen...

Tulevan joulun trendiväri on valkoinen, johon saat juhlavuutta hopean ja kullan kimalteella.

Vaikka perinteinen joulu on edelleen puna-vihreä, raikas valkoinen säihkyy monen kodissa tänä vuonna. Suomalaisille ennestään rakas sisustusväri muuttuu juhlavaksi hopean ja kullan avulla. Myös jäänsininen, turkoosi ja pakkasenpurema pinkki sopivat loistavasti valkoisen joulun tehosteväreiksi.

Valkoisena hohtavat hanget ja puut ovat suuri osa joulun kauneutta, joten tuo ne myös sisätiloihin. Koristele kuusi spray-lumen avulla ja asettele oksille pieniä lintuja, pihlajanmarjoja ja muita luonnosta tuttuja elementtejä.

Myös kattaukseen voit tuoda hivenen luontoäidin aarteita - askartele vaikkapa pitkä havuköynnös pöydän päästä päähän, ja asettele sille käpyjä ja muutama koristelintu.

Valkoiseen jouluun sopivat loistavasti myös pitsit, röyhelöt ja muut romanttiset elementit. Ripusta kauniit pitsiverhot ikkunoihin ja levitä lattioille vanhat kunnon räsymatot. Jos kaapin kätköistä ei löydy sopivia, teet varmasti löytöjä lähimmältä kirpputorilta. Esimerkiksi monta pientä pitsiliinaa yhteen ommeltuna on kaunis ja persoonallinen joululiina.

Kuvat: Rintala Meuble/ Finlayson/ H&M Home

Hannele Järvelä/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme