Mainos
Mainos

Tunnistatko vaaranpaikat? Näin varmistat lemmikille turvallisen joulun

Joulu on iloinen yhdessäolon juhla, johon ottavat osaa myös perheen lemmikit. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY muistuttaa, että joulunviettoon liittyy myös tapoja, jotka voivat olla riski eläimelle ja joihin jokaisen lemmikin omistajan kannattaa varautua vahinkojen välttämiseksi.

Kuusi on monen joulukodin koriste, joka on syytä laittaa niin tukevasti pystyyn, ettei se kaadu ja vahingoita lemmikkiä. Jotkut kissat ja koirat saattavat intoutua syömään kuusenneulasia ja -oksia, jotka voivat ärsyttää ja vahingoittaa suuta. Tällaiset lemmikit kannattaa pitää omistajien poissa ollessa eri huoneessa kuin joulupuu.

Etenkin monet kissat pitävät kiiltävistä ja roikkuvista hopealankakoristeista, joiden kanssa on kiva leikkiä. Jos hopealankaa päätyy kissan suuhun ja nielaisemaksi, kissan suoli voi tukkeutua. Myös monet muut joulukuusenkoristeet houkuttelevat lemmikkejä leikkeihin.

– Lasiset, alumiiniset ja paperiset koristeet kannattaa sijoittaa kuusen yläoksille pois lemmikkien ulottuvilta, sillä koira tai kissa voi purra koristeet rikki niin, että niiden terävät reunat voivat repiä lemmikin suuta, kurkkua ja suolistoa ja aiheuttaa tukehtumisvaaran. Myös jouluvalot johtoineen voivat aiheuttaa sähköiskuja ja palovammoja, jos utelias lemmikki pureskelee niitä. Kodin joulusisustuksessa on siis aina mietittävä lemmikille turvallisia vaihtoehtoja, HESYn puheenjohtaja Susanna Paavilainen kehottaa.

Lahjanarut piiloon!

Lahjanarut ja -rusetit on paras korjata heti lahjapakettien avaamisen jälkeen kannelliseen säilöön seuraavaa vuotta varten tai roskakoriin, jonka kansi on tiiviisti kiinni. Muuten uteliaat lemmikit voivat vahingossa niellä narun tai rusetin, mikä voi aiheuttaa tukehtumisvaaran. Pahimmillaan suolistoon joutunut naru voi vaatia leikkausta.

Kynttilöitä ei pidä jättää valvomatta huoneeseen. Huoneesta poistuttaessa kynttilät on aina sammutettava. Kynttilät kannattaa sijoittaa paikkoihin, joihin lemmikki ei pääse, vaikka eläimen kanssa oltaisiinkin samassa huoneessa. Muuten utelias lemmikki voi käräyttää liekissä kuonoviiksensä ja turkkinsa ja aiheuttaa jopa tulipalovaaran.

Pidä omat jouluherkut pois lemmikin ulottuvilta

Monet ihmisten jouluherkut – esimerkiksi suklaa, ksylitolipitoiset makeiset, rusinat sekä ruoista jääneet luu- ja rasvatähteet – ovat haitallisia lemmikille. Siksi roskisten kannet on syytä pitää hyvin kiinni ja varmistua siitä, että lemmikki ei pääse nappaamaan pöydältä ihmisten juhla-antimia. Jos juhlan yhteydessä on tarjolla alkoholipitoisia juomia, on varmistettava, että juomia ei jää vartioimatta paikkoihin, joissa eläin voi niitä maistaa.

Lemmikkiperheessä lääkkeet on säilytettävä lukkojen takana ja joulun ajan vieraitakin on pyydettävä pitämään lääkkeensä paikassa, johon lemmikki ei pääse. Myös monet suositut joulukukat, kuten muiden muassa hyasintti, amaryllis ja tulppaani, ovat myrkyllisiä lemmikeille. Lemmikeille myrkytön joulukukka on esimerkiksi joulukaktus.

Lahjaksi annettavat kissan- ja koiranlelut voivat nekin vaarantaa lemmikin terveyden. Koirat ja kissat voivat rikkoa lelujaan, jolloin niiden osat saattavat joutua ruokatorveen, vatsaan ja suolistoon. Siksi kannattaa pitäytyä leluissa, joita lemmikki ei saa rikki tai nieltyä kokonaisena.

Eläimellekin pitää muistaa antaa joulurauha ja oma tila, johon se voi halutessaan vetäytyä. Etenkin arat kanit ja kissat saattavat haluta hakeutua turvaan huonekalujen alle, kuljetuskoppaan tai erilliseen huoneeseen. Oman mielenrauhan säilyttämiseksi HESY kehottaa lemmikin omistajia ottamaan kaiken varalta ylös päivystävän eläinlääkärin yhteystiedot joulupyhien ajaksi.

Lähde: HESY

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme