Mainos
Mainos

Tuparilahjaksi ihanuuksia!

Mitä persoonallisempi tupaantuliaislahja, sitä ilahduttavampi se on. Lahjaa hankkiessa saa käyttää mielikuvitusta, mutta yhtä hyvin voi kysellä toiveita lahjan saajalta tai lähipiiriltä.


Asuntoon ja asumiseen viittaavat lahjat, kuten oven nimilaatta, erilaiset taulut, koriste-esineet ja kauniit astiat ovat erittäin käytännöllisiä tuparilahjoja. Sopivaa lahjaa miettiessä lahjan saajan toiveet, mieltymykset ja uudesta asunnosta puuttuvat asiat ovat sopivia kiintopisteitä.

Suurempia hankintoja ei kannata lähteä ostamaan yksin, vaan tällöin on hyvä yhdistää vieraiden budjetit ja ostaa kerralla yksi iso yhteinen lahja tai kokonaisuus!

Persoonallisia lahjaideoita

Perinteisesti uuteen taloon tai kotiin on viety lahjaksi ruisleipää ja suolaa. Näillä on haluttu toivottaa onnea uuteen kotiin sekä varmistaa, että uudessakin kodissa olisi aina leipää yltäkylläisesti.

Perinteisen leipälahjan lisäksi tupaantuliaislahjaksi voi viedä jotain itse tehtyä tai muuten persoonallista. Esimerkiksi itse tehdyt käsityötuotteet tai hillot, mehut sekä herkulliset kotiviinit ovat erinomaisia lahjoja. Itse valmistetun kotiviinin tai hillopurkin kylkeen voi taiteilla isäntäväelle osoitetun etiketin, josta löytyy mielenkiintoinen aforismi tai vaikkapa asukkaiden nimikirjaimet.

Erilaiset tarjoiluastiat sekä koriste-esineet ovat myös mukavia lahjaideoita. Usein etenkin nuorenparin kotiin on kyllä hankittu perusastiasarjat ja aterimet, mutta juhlavammat tarjoiluastiat puuttuvat. Perinteiset Iittalan ja Arabian kauniit tarjoiluastiat soveltuvat erinomaisesti tupaantuliaispakettiin. Niitä voi käyttää yhtä hyvin arjessa kuin juhlapöydässäkin.

Ehdottomia lahjasuosikkeja ovat myös kauniit viinilasit, sisustustyynyt ja erilaiset pienet sisustusesineet. Ihania lahjaideoita löytyy sekä isoista liikkeistä että kesäisiltä toreilta ja markkinoilta. Aarreaittoja lahjaa etsivälle ovat myös torihallit, pienet lahjatavaraliikkeet sekä käsityöpuodit. Kun lahjan eteen näkee hieman enemmän vaivaa, sen antaminen tuntuu kaksin verroin mukavammalta.

Veikeitä lahjoja

Tuparilahjat voivat olla myös hauskoja. Postilaatikko, käsityönä valmistettu nimilaatta ulko-oveen, löylykauha ja -kiulu, humoristinen lämpömittari, huoneentaulut, erikoiset valokuvakehykset, vieraskirja, seinäkello tai vaikkapa kiva viinilasi- tai teekuppipari piristävät lahjan saajaa.

Lahjaksi voi myös vallan mainiosti antaa kauniin korin, johon on aseteltu tarpeellisimpia keittiön ruoanlaittovälineitä ja oheistuotteita. Korista voisi löytyä vispilä, kauhoja, keittokirja, kaunis essu ja vaikkapa muutama kunnon kokoinen mittakannu ja taikinakulho. Hauska idea tuunata korista entistä persoonallisempi on liittää jokaiseen tavaraan pieni kyltti, jossa on lyhyt, humoristinen selvitys käyttötarkoituksesta!

Laadukkaat vuodevaatteet ovat erinomainen lahja uuteen kotiin. Usein etenkin nuorenparin kodista löytyy lähinnä vanhemmilta saatuja vanhoja pussilakanoita ja tyynyliinoja. Tupaantuliaislahjana saadut uudet kauniit vuodevaatteet, peitteet sekä tyynyt lämmittävät lahjan saajan mieltä.

Saunatuotteita ja kauniita kasveja

Erilaiset saunatuotteet ovat mukavia lahjoja. Muun muassa Lapuan Kankureilta löytyy upeita saunatekstiilejä, joista jokainen perheenjäsen löytää suosikkinsa. Kaupoissa on saunan ystäville myös runsas valikoima erilaisia löylytuoksuja, saunahattuja, löylymittareita ja veikeitä keraamisia saunatonttuja.

Kasvit sekä pihalle istutettavat puut ovat näyttäviä, kauniita sekä pitkäaikaisia lahjoja uusille asukkaille. Sisäkasveista hauskoja viemisiä ovat muun muassa rahapuu tai kodinonni. Rahapuu symboloi perheeseen toivottua varallisuutta, ja kodinonni tuo nimensä mukaisesti onnea uuteen kotiin.

Mikäli uuden asunnon yhteydessä on myös kohtuukokoinen pihamaa, niin kuusen, hopeakuusen tai pihlajan taimi voi olla aivan upea tuliainen.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Asko, Finlayson, Ikea, SXC

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot