Mainos

Tutkija väittää: Moni vanhempi keskittyy lasten kasvatuksessa vääriin seikkoihin – näin pitäisi oikeasti toimia

Asiantuntijan mukaan koulunkäynti ei ole asia, johon vanhempien tulisi lasten kasvatuksessa keskittyä. 

Lasten kasvatus on aihe, joka herättää keskustelua aina tasaisin väliajoin. Keskustelu on taas heräämässä tuoreen tutkimuksen väittäessä, että moni vanhempi keskittyy lastenkasvatuksessa aivan vääriin seikkoihin.

Tutkimuksen mukaan monille perheille tyypillinen tapa korostaa koulumenestystä tekee lapsista helposti automaatioilla toimivia ”tietokoneita” sen sijaan, että lapsista kasvaisi luovia ja inspiroituneita aikuisia. 

Oppiminen vaatii kommunikaatiota ja yhteistyötä

Philadelphian yliopiston tutkija Kathy Hirsh-Pasekin mukaan koulumenestykseen pakottamisen sijaan vanhempien tulisi keskittyä lastenkasvatuksessa kuuteen osa-alueeseen, jotka toisiinsa tukeutuen luovat yhtenäisen ja ehjän kokonaisuuden. Näitä osa-alueita ovat yhteistyö, kommunikaatio, sisältö, kriittinen ajattelu, luova innovaatio ja luottamus. 

– Yhteistyö sisältää muiden kanssa toimeen tulemisesn lisäksi myös omien hermojen hallinnan, jottet tönäisisi ketään pois keinusta, Hirst-Pasek kertoo.

Tärkeysjärjestyksessä heti seuraavana tulee tutkijan mukaan kommunikointi, sillä et voi kommunikoida, jos et ole ensin tehnyt yhteistyötä luodaksesi suhteita. Tämä osa-alue sisältää puhumisen lisäksi myös kirjoittamisen ja lukemisen,  jotka kaikki osaltaan kasvattavat myös kuuntelemisen taitoa.

Kommunikaatio linkittyy puolestaan läheisesti sisältöön. Et voit oppia mitään, jos et ole ensin oppinut ymmärtämään kieltä tai lukemaan. 

– Kriittinen ajattelu perustuu sisältöön, sillä et voi navigoida tietomassassa, jos sinulla ei ole mitään missä navigoida, tutkija selittää.

Myös luova innovaatio vaatii asioista tietämistä. Hirst-Pasekin mukaan et voi vain apinan tavoin heittää maalia kankaalle, vaan myös luovuudessa pätee sääntö, jonka mukaan sinun tietää jostakin asiasta tarpeeksi luodaksesi jotain aivan uutta.

– Ja lopuksi luottamus. Sinulla tulee olla luottamusta ottaa turvallisia riskejä, Hirsh-Pasek toteaa.

Lähde: Metro 

Videolla lastenpsykiatri Jari Sinkkonen neuvoo, kuinka toimia uhmaikäisen lapsen kiukutteluista.


Uusimmat: Lifestyle

Lapset

Maailmalta

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot