Mainos
Mainos

Tutkimus: Koirat katsovat ihmisiä ensin silmiin

Koirien ja ihmisten katselukäyttäytymisessä on samankaltaisuuksia, ilmenee Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteisestä tutkimuksesta. Tutkimustulokset osoittavat, että koirat kohdistavat huomionsa ensin silmiin ja katsovat silmien aluetta pidempään kuin nenää ja suuta.

Lisäksi koirien huomio kiinnittyy kunkin ilmeen tunnusomaisiin piirteisiin, esimerkiksi vihaisen koiran paljastettuihin hampaisiin.

Ihmisten uhkailmeet saivat koirissa aikaan nopean väistöreaktion, kun taas toisten koirien uhkailmeisiin ne kiinnittivät korostuneesti huomiota.

– Koirien taipumus väistää ihmisten uhkaavia eleitä voi olla kesyyntymisen tuote: koirat ovat erityisen herkkiä ihmisen sosiaalisille viesteille, ja konflikteja välttääkseen ne suhtautuvat ihmisten uhkaeleisiin mieluummin sovittelevasti kuin provosoituen, kertoo väitöskirjatutkija Sanni Somppi Helsingin yliopistosta.

Tutkimuksessa selvitettiin koirien reaktioita ihmisten ja toisten koirien ilmeisiin. Tutkimukseen osallistui 31 koiraa.  

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme