Mainos
Mainos

Tutkimus: Murehtijat ovat erityisen älykkäitä!

Evoluutiopsykiatrian professorin mukaan asioiden murehtiminen linkittyy korkeampaan älykkyyteen.

New Yorkilaisen neurotieteen evoluutiopsykiatrin Jeremy Coplanin mukaan kyky murehtia asioita on kehittynyt ihmiselle samanaikaisesti ajattelukyvyn kanssa, ja tästä syystä asioiden vatvominen onkin ihmisluonnolle ominainen, älykkyydestä kertova piirre. Professorin mukaan kyky loogiseen, harkitsevaan ajatteluun onkin tekijä joka erottaa ihmisen eläimestä.

Frontiers in Evolutionary Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa testattiin 26 ahdistuneisuushäiriöistä kärsivää ja 18 asioihin huolettomasti ja ilman ahdistusta suhtautuvaa ihmistä.

Ahdistuneisuushäiriöistä kärsineiden koehenkilöiden ryhmässä suuremman älykkyysosamäärän edustajat murehtivat elämästä huomattavasti enemmän kuin koehenkilöt joilla oli testattu olevan pienempi älykkyysosamäärä.

Tutkijat selittävät tulosta sillä, että ihmisen evoluution ja selvitymisen kannalta kyky harkita ratkaisuja ja murehtia asioita on ollut elintärkeä. Asioista keskimäärin muita huolestuneemmat yksilöt osaavat varoa vaaroja ja välttää riskitekijöitä, ja tämän takia elävätkin keskimäärin huolettomampia lajikumppaneitaan pidempään.

Asiasta ensimmäisenä kertoi Ilta-Sanomat

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot