Mainos
Mainos

Tutkimus: Näin teet lapsestasi onnellisen!

Tuore brittitutkimus osoittaa, että lapsi on onnellisimmillaan, kun hänen äitinsä on onnellinen. Isän tyytyväisyydellä ei sen sijaan ole niin paljon merkitystä.

Nainen – jos haluat, että lapsesi ovat onnellisempia, pidät omasta elämänlaadustasi hyvää huolta. Näin väittää tuore brittitutkimus, jonka mukaan jopa kolme neljäsosaa elämästään nauttivien äitien lapsista kertoo olevansa onnellinen.

Onnettomien naisten jälkikasvusta hieman yli puolet on omien sanojensa mukaan onnellinen. Sen sijaan isän tuntemuksilla ei ole Understanding Societyn tutkimuksen mukaan samalla tavoin merkitystä.

Hyvillä suhteilla vanhempiin oli eniten merkitystä lasten onnellisuudelle. Kahden vanhemman kanssa elävät lapset olivat tyytyväisimpiä elämäänsä, olivat he sitten biologisessa tai ei-biologisessa suhteessa toisiinsa.

Vanhempiensa kanssa riitelevät vanhemmat olivat tutkimuksen onnettomimpia: kerran viikossa isän tai äidin kanssa yhteen ottavista lapsista vain 30 prosenttia kertoi olevansa onnellinen.

– Tulokset osoittavat, että avain lasten onnellisuuteen on perheen sisäisistä suhteista ja vanhempien onnellisuudesta kiinni, kertoo tohtori Maria Lacovou Social and Economic -instituutista.

Understanding Society haastatteli tutkimukseen 40 000 brittiperheen 10–15-vuotiaita lapsia.

Lähde: Dailymail.co

Kuvat: Shutterstock

Hannele Järvelä/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme